Pages

Joulukortit uusiksi - Reusing Christmas cards

kiertoidea

Vanhoista joulukorteista voipi askarrella pop-up -kortteja. Idean tähän korttiin on keksinyt 6lk:n oppilas, mutta en voinut julkaista kuvia hänen työstään ilman vanhempien lupaa. Homman yksinkertaistamiseksi tein sitten kortista oman versioni tänne. Uuden kolmiulotteisen kortin materiaalina ovat olleet Julia Vuoren maalaamat kortit, joita on saatu koululle lahjoituksena Itellalta askartelumateriaaliksi.

Tältä näyttivät alkuperäiset kortit



kiertoidea

Tein tällaisia "laatikoita", jotka liimasin PVA-liimalla yhteen. Liimapuikkokin käy, mutta halusin työstä kestävän ja tukevan. Korttia ei voi itse asiassa  taittaa kasaan koska se on niin jäykkä eli se taitaa olla ennemminkin kolmiulotteinen kuva.

Kortti sivusta
kiertoidea


Hyvää uutta vuotta! Happy New Year!

Toivotan samalla kaikille lukijoilleni hyvää uutta vuotta, sekä onnea ja iloa vuodelle 2012! Blogini on nyt vuoden ikäinen ja saanut huikeat 99 lukijaa! En olisi ikinä uskonut tuollaista määrää, varsinkaan kun kiireisen arjen vuoksi en ehdi tekemään postauksia niin ahkerasti kuin haluaisin, kiitos teille!  Kiitos suuresta lukijamäärästä kuuluu myös Kiepaukselle ja pinterestille, joiden kautta kuvat ja ideat ovat päässeet helpommin näkyville.

Nyt onkin arvonnan aika, ja kun saan arvontaan tarkoitetut tuotteet tehtyä viikoloppuna teen siitä postauksen. Arvonnan palkintoina on ainakin kirjanmerkkejä ja lasinalusia, ihka uudella tavalla tehtynä :)

I have made this pop up card from the cards shown below, original paintings drawn by Julia Vuori.  These cards  were donated to our school to be used as craft material. The original idea is by a 6th grade student, but since I can't show the pictures without parents permission, I made my own version. First I cut out the figures and made tiny "boxes" using PVA glue, stick glue would also be great. As a matter of fact, my card isn't foldable any more because the glue makes it so stiff, so it is more like a 3D picture.

I wish you all a Happy New Year and luck for the year 2012! My blog is now one year old and has reached  99 readers, I think it is unbeliewable! I want to thank all my readers and  also  Kiepaus and pinterest to giving a channel to share my ideas.

There hasn't been a giveaway on my blog, so now it is time for it! I will make the prizes during the weekend and make a post about the giveaway, there will be bookmarks and coasters made in a new way!

Kranssi kalenterin kierteestä - Metal wreath



kiertoidea

Kohta alkaa olla taas aika vaihtaa kalenteri, mutta siinä olevaa metallikierrettä ei kannata heitää pois! Vähän suoristamalla siitä saa hyvän kranssipohjan, pienet mutkat metallilangassa pitävät puuhelmet mukavasti paikoillaan. Kranssin on n. 25cm korkea, kuvasta mittasuhteita on hieman hankala hahmottaa.  Parvekkeen ovessa roikkuessa se näyttää hauraalta ja herkältä,  tämä alustalla otettu kuva ei ihan tee oikeutta sille. Kranssin keskellä roikkuu  piparimuottiin neulahuovuttaen tehty sydän.

Soon it will be time to change the calender, but don't throw away the spine! I made this wreath from the wire, just straigthened it a little. This picture doesn't give justice to it, actually it looks more delicate and fragile when hanging on my balcony door. The heart in the middle is needle felted inside a gingerbread cookie cutter, actual size is about 25cm.

LEGO-pöytä - LEGO table


lego-table
LEGO-pöytä säilytyslaatikolla

      


Creative Commons License


Viime hetken joululahjavinkkinä äskettäin IKEA Hackersin sivulla ollut Lego-pöytä. Näitä on usein ollut kirpputorilla, meilläkin on kaksi kappaletta kirppikseltä hankittuna. Tässä on kivasti myös tilaa säilytykselle ja rakennelmat voi jättää esille, kun  leikki loppuu. Alkuperäinen postaus täällä:


Last minute Christmas gift idea - LEGO table found on IKEA Hackers. I've seen these Lack tables often on fleamarkets, actually we have two of these bought second hand. By clicking on the link you'll find the original post.




Kierrätyskirjoja: Raija Puukko - Finnish books by Raija Puukko


kuva - Raija Puukko



kuva - Atena kustannus OY


Vielä on hieman aikaa ostaa lahjoja, tässä olisi muutama hyväksi havaittu kierrätysaiheinen kirjavinkki joulupukille. Pienemmässä kuvassa oleva kirja Anna hyvän kiertää -kirja on yksi suosikeistani. Minulla on ollut se lainassa kirjastosta jo kolme kertaa, taitaisikin jo  olla aika ostaa yksi kappale ihan omaksi. Kirja on mielestäni hyvä kierrätyksen perusteos ja täynnä hyviä,  hyviä kierrätysideoita. Lisäksi se on ulkoasultaan todella kaunis,  ja tuon Ekodekokin haluaisin kirjahyllyyni.

Vaikka asumme Raija Puukon kanssa samalla seudulla, vasta tänä syksynä törmäsin häneen ensimmäisen kerran. Raija on tehnyt pitkän työn kierrätyksen parissa ja tuntui että olimme tosi nopeasti samalla aaltopituudella. Haluan tukea omalta osaltani käsityöläisiä ja kirjojen tekijöitä ja näitä kirjoja on helppo kehua. Kirjojen tekemisen lisäksi Raija siis myös myy itse tekemiään tuotteita.

Samalta tekijältä ilmestyy keväällä uusi kirja  nimeltään Sisusta risusta! 

Poroja vessarullista - Reindeer from toilet rolls



kiertoidea





Askartelimme tyttären kanssa nämä ihanat porot, joiden idea on peräisin Red Ted Art  -blogista.  Sivulta löytyy paaaljon hyviä  ideoita askarteluun! 

These cute reindeer were made by me & daughter, idea is originally from Red Ted Art, where you can find so many ideas for crafts! 

Iltasatuilua - Making bedtime stories

kiertoidea


Silloin tällöin iltasatuaikaan käy niin,  että käsillä ei ole ollut sopivaa satukirjaa. Omat kirjat on luettu jo moneen kertaan, eikä kirjastosta ole tullut haettua uusia. Ilman iltasatua uni ei oikein tule, joten silloin  minun on pitänyt keksiä satuja omasta päästä. Useamman illan jälkeen ideani alkoivat olla vähissä, joten  piti  keksiä uusia tapoja tuottaa iltasatuja ja kehittelin avuksi tällaisen pikkuisen kirjan. Tähän omatekoiseen kirjaan olen leikannut lehdistä kuvia ja yhdistellyt niitä toistensa kanssa, kuvat olen laittanut valokuvakansioon. Olen tehnyt tällä tavalla muitakin kirjoja eri aiheiden mukaan, esim. eläimet, silloin kun lapseni oli vielä pieni.

Pikku kirja oli pian käyty läpi useaan kertaan, joten taas täytyi kehittää jotain uutta. Uusia satuja varten annoin lapseni keksiä aiheen, josta  minä olen  improvisoinut  sadun. Hyvin tuo toimi pienen alkukankeuden jälkeen - siis äidin puolelta, lasten mielikuvitushan on ehtymätön.

Muutamissa heittyissä satuaiheissa on ollut hieman haastetta, vaikeimmasta päästä on ollut kyllä tämä aloitus: "Äiti, kerro satu siitä, kun Matti Vanhanen ja Peppi Pitkätossu lähtivät matkalle Muumi-taloon." Kyllä siitä satu kuitenkin syntyi loppujen lopuksi, kunhan äiti sai naurultaan aloitetuksi.

Muutama vuosi sitten tyttäreni ehdoton suosikkimies oli silloinen pääministerimme Matti Vanhanen. Yhtenä päivänä  tyttäreni laittoi lempihevoselleen rusetin kaulaan ja juoksi tohkeissaan selittämään minulle: "Äiti, äiti, äiti, tuu kattoo, tää näyttää IHAN Matti Vanhaselta!!!"

kiertoidea


Tähän kuvaan olen kokeillut ensimmäisen kerran kuvan taustan himmentämistä. Kuvassa hepan takana oleva sekasotku ei näyttänyt kovin kauniilta, joten käsittelin sitä  kuvakäsittelyohjelma GIMP:llä.  Olen ladannut sen netistä jo pari vuotta sitten ja minusta GIMP on minusta käytössä selkeämpi ja helpompi kuin PhotoShop. 

In  the evening we have had a habit to tell bedtime stories, but sometimes we have run out of books. My daughter don't fall asleep easily, so it has been necessary to tell a story. So I have made this little book to help me to make up the stories. I have cut pictures from magazines and put them in a fotoalbum.  Later when we have read this book several times, I needed to find out a new way to create a ferry tail. My dauhter told me the idea for the story and I made up the story. One of the challenging ones has been this one: Pippi Longstocking and Matti Vanhanen (our former PM) were on their way to the Moomin house. Yep, I made a story, but it took a while until I could stop laughing.

In the second picture is my daughter's horse. She put a bow tie around the neck and run to me: "Mummy, mummy, it looks like Matti Vanhanen!!!"

Kahvipussista tähtiä - Coffee bag stars

kiertoidea


Pinterestissä tuli vastaan kaunis joulukoriste, jossa on naruun on pujoteltu  tähtiä, idea oli  kotoisin  Kotiliedestä.  Koristeen  tähdet  on  tehty kartongista, ja tottahan toki aloin miettiä miten ne voisi tehdä kierrätysmateriaalista.

Viime aikoina olen puuhastellut kahvipussien kanssa tehden erilaisia kokeiluja ja  niin materiaali löytyikin -  Presidentti-kahvin pussit. Ne ovat hyvää materiaalia askartelua ajatellen, nimittäin vihreän päällisen alta paljastuu kaunis hopeinen pussi. Pussit ovat käyttökelpoisia ihan sellaisenaankin, mutta ne vain paranevat kun ne silittää yhteen nurjat puolet vastakkain.

Kahvipusseja ei tarvitse avata niiden silittämistä varten, riittää kun avaa alasauman, sen voi myös leikata pois. Silittäminen tehdään 2 pisteen lämmöllä niin, että kahvipussien alla ja päällä on leivinpaperi. Tarkkaa aikaa tuohon silittämiseen en osaa antaa, mutta muutaman sekunnin kuluttua sisäpuolet alkavat tarttua kiinni toisiinsa, silittäessä sen kyllä huomaa. Tuloksena on jäykkää, mutta silti helposti leikattavaa levyä. Kuvioiden piirtämiseen olen käyttänyt kuulakärkikynää, sillä lyijykynän jälki ei oikein tahdo tarttua liukkaaseen pintaan. Huom! kahvipussien oikeat puolet eivät tartu silittäessä toisiinsa.

Levy on myös sen verran pehmeää, että siihen on helppo ommella halutessa esim. nappeja koristeeksi, ompeleminen on helppoa myös ompelukoneella. Aivan mainio askartelumateriaali ja lisäksi vielä ihan ilmainen :)

These stars were made from coffee bags. Inside some coffee bags there is a sealed ,silver colored bag, which is a very good material for making Christmas decorations. It becomes even better when ironed. The ironing is made using medium heat, and the coffee bags is sandwiched between two sheets of parchment paper. As a result you get material that is easy to cut and sew, also when using a sewing machine. To drawn the lines I have used a ballpoint pen. Coffee bags are such a great material and also totally free :)

T-paidasta kassiksi - From t-shirt to bag

kiertoidea

Tämä uuden käyttötarkoituksen saanut t-paita on elänyt pitkän elämän ennen muodonmuutostaan, aiemmin se on ollut käytössä serkullani, jonka jälkeen se on ollut vuorostaan minulla.  Vaikka olen pitänyt ja pessyt paitaa jo muutaman vuoden ajan, kankaan värit ovat säilyneet todella hyvin. Taannoisen muodin mukainen lyhyt helma on lyhentynyt vielä lisää pesujen myötä, enkä enää viitsinyt ryhtyä tekemään puserolle mitään nuorennusleikkausta.

Tällaisia kasseja on näkynyt netissä jo pitkään ja olin suunnitellut kokeilevani sellaisen tekemistä kun sopiva vaatekappale tulee vastaan. Vaatekaappiani siivotessa löysin tämän  t-paidan ja päätin, että nyt sen on aika muuntautua kassiksi.

Leikkasin ensin ylimääräiset kohdat pois ja yhdistelin saumat saumurilla. Ensimmäisessä versiossa tein kassista  leveämmän, mutta se ei toiminut mielestäni kovin hyvin. Hiemankin painavammat tavarat venyttivät kassin muodottomaksi ja sitä oli mielestäni huono kantaa. Kavensin kassia ja se teki siitä tukevamman, tällainen pieni ja kapea pussukka sopii  omaan käyttööni  paremmin.

Kassin hihnoja ei ole tarvitse huolitella, mutta halusin niihinkin tukevuutta ja siistimpää ulkonäköä. Kantohihnojen korkeus on 27cm ja halutessa ne voi laittaa olalle, sillä tavaroiden painon ansiosta ne venyvät jonkin verran.

Täti-kassihan tästä tuli ulkonäkönsä puolesta, mutta toivottavasti katu-uskottavuuteni säilyy :) Pussukka kaipasi jotain pientä lisää, ja ompelin siihen jostakin vanhasta vaatteesta talteen ottamani tuotemerkin.

I have transformed my old t-shirt into a bag. In the first version my bag wasn't this narrow, but I found it a bit unpractical when carrying this that were heavy. There is no need to overlock the handles, but I wanted them to be a little stronger. The lenght of the handles is 54cm, but they stretch a little when having things inside the bag, so the bag is easy to carry on the shoulder. The tiny black lable I have salvaged from some old cloth.  

.

Toinen,  todella kaunis kassi Lollie Patchouli - this is so beautifu!

Wanha silitysrauta ovistoppariksi - Old Iron As Doorstop

kiertoidea

Tämä ihana vanha silitysrauta löytyi vanhempieni ostaman mökin romuista. Äitini arvasi, että pitäisin siitä ja olin tietenkin olin aivan ihastuksissani kun hän kaivoi sen kätköstään.  Silitysrauta haeskeli pitkään paikkaansa kotonamme,  kunnes yhtenä keväisenä päivänä halusin pitää parvekkeen ovea auki, mutta ovistoppari puuttui ja hmmm... siinähän se! Ihana esine sai  ihka uuden elämän parvekkeen oven pitelijänä, se on  juuri sopivan painava ja kahvakin oli kätevästi valmiina. Olin iloinen siitä, että olin löytänyt hienolle vanhalle esineelle käyttötarkoituksen, ja ovistopparina se on todella kätevä ja toimiva.

Olen aikaisemminkin kirjoitellut siitä, että  nykyisin aika harvoin  hankin tai teen  esineitä pelkästään koristeeksi ja silmäniloksi. Tilaa ylimääräisille esineille ei ole, ja käytän  aikaani mielummin johonkin muuhun kuin pölyjen pyyhkimiseen juuri niistä kauniista ja mielenkiintoisista esineistä. Enemmänkin ajattelen  tavaroita hankkiessani sitä, että arkiset käyttöesineeni olisivat  persoonallisia, ajatuksia herättäviä, kauniita  ja näin ollen tyydyttäisivät kauneuden katselun kaipuutani. Vaikka sisustaminen onkin tosi kivaa, ihan oikeasti minua alkaa välillä ahdistaa kaupoissa kaikki se tarjolla oleva tavara ja krääsä.

This cute old iron found place as a door stop, it's been very handy! It's heavy enough and already had a handle.

Yksi kuppi riittää, kiitos - Not my cup of tea


kiertoidea

Kahvikuppiin tehtyjä neulatyynyjä on näkynyt blogeissa jo parin vuoden verran, ja pitihän se minunkin kokeilla sellaisen valmistamista. Minulla oli tarvetta neulatyynylle ja niinpä saatuani naapuriltani vanhoja kuppeja aloin miettiä miten tuollainen  kannattaisi valmistaa. Tyynyosalle  käytin kaavana kuppiparin omaa lautasta, ompelin reunoista 1cm saumanvaralla ja täytteeksi laitoin vanua vanhasta lelusta. En halunnut liimata neulatyynyä kiinni kupin pohjaan, kuten joissakin ohjeissa oli. Silmäneulat menevät helposti neulatyynyn sisälle ja sellaisessa kiinteässä mallissa niitä olisi hankala poistaa. Olin jopa kohtuullisen tyytyväinen aikaansaannokseni ulkonäköön, vaikka sisustustyylini (tai ehkä sen puute, heh) ei olekaan mikään country living -tyyppinen.

Uutukaista neulatyynyä käyttäessäni en ollutkaan niin tyytyväinen. Tyyny tahtoo liukua liukkaassa kupissa ja siksi kai se onkin tarkoitus liimata kiinni kuppiin. Olen nähnyt toisella lailla toteutettuja versioita, joissa neulatyyny on tehty kääretortun tekoa muistuttavalla tavalla ja uskon sellaisen tyynyn pysyvän paremmin paikoillaan.

Toiseksi minun käyttööni tuollainen särkyvää materiaalia oleva neulatyyny ei vain sovi, pelkään koko ajan työskennellessäni pudottavan sen lattialle. Läheltäpiti tilanteita on ollutkin jo muutama, joten neulatyynyni  saa  hyvän kodin jostain muualta. Seuraavaksi aioinkin tehdä neulatyynyn peltipurkkiin, toivottavasti tekemisen aloittamiseen ei mene saman verran aikaa, eli tuo pari vuotta...

I've seen these kind of pincushions for a few years and when I got some unwanted cups from my neighbour, I started to plan how to make one like this. I used the plate of the cup as a pattern, used 1cm seam allowance and the stuffing I used was from an old toy. The result looked pretty and I was pleased. But using the pincushion didn't make happy. The cushion part was sliding because the cup was so slippery, in some tutorials the cushion was glued on the bottom of the cup. I didn't use any glue, becuse I thought it makes the removing of the needles easier if they go inside the cushion. Another thing that annoyed me, was that I was so afraid that my cup would fall down and break when I'm using it. So, my pincushion will get a new home somewhere, and I'll start planning to make a new pincushion in a tin can. Hopefully it won't take as much time as this one, two years...

Tunnustuksia ja löpinää

 Kun käsitöistä tulee pakkomielle:



Jotakin tuttua tuon animaation päähenkilön pakkomielteisessä käsillä tekemisessä :)

Olen saanut tunnustuksia useamman kappaleen, iso kiitos teille Jokke, teija ja Äiti (ja taisi olla vielä joku muukin). Olisikin aika vastailla annettuihin kysymyksiin, mutta ihmettelen omaanko jotenkin päättämättömän luonteen, minulla kun ei ole mitään lempiviikonpäivää, saatika kukkaa jne. Joten päätin muuttaa haasteita toisenlaiseksi ja laitankin nyt tunnustuksia eteenpäin ja esittelen kaksi kierrätykseen liittyvää vaatejuttua.  

Blogia aloittaessani mietin pitkään minkälaisia  kierrätysideoita haluan otta tänne mukaan. Esimerkiksi vaatteiden kierrätyksen ottamista mukaan pohdin paljon, sillä ompelen ja uudistan vaatteita jokseensakin paljon. Vaatteiden tuunausideoita ideoita kuitenkin näkyy jo aika monessa blogissa, joten päätin jättää niistä bloggaamisen muiden kontolle.

Viime aikoina blogienkin selailu on jäänyt todella vähiin, mutta paria blogia seuraan aina kun käyn koneella. Ensimmäinen niiistä on Jokkemaa ja se toinen samaisen blogin kautta löytynyt Omakoppa. Kummassakin blogissa on aivan oma tyylinsä, hienoja tuotoksia ja ideoiden määrä on aivan mahtava. Koska olen ottanut sellaisen linjan että en julkaise kuvia ilman lupaa, olen laittanut linkit tuohon alle. Nämä taiten tehdyt vaatteet saaneet minut huokaisemaan ihastuksesta ja saaneet kierrätysaivoni intoutuneeseen tilaan.

Ensimmäinen juttu on Omakopan Virpin tilkuista tekemä samettitakki. Kuva Virpin ihanaisesta samettitakista löytyy täältä.

Toinen juttu on Joken jo vanhempi postaus, kauniita kankaita on ommeltu farkkuihin alikeompeluna (joo-o, termit haltuun ;))  täällä.

Näiden töiden tekijät saavat puolestaan halutessaan jatkaa haastetta, eli antaa tunnustuksen yhdelle jollekin tuotteelle, joka puolestaan on ilahduttanut ja ihastuttanut heitä tavalla tai toisella. 

Omat käsityöni ovat olleet viime aikoina linjassa pakollisia hommia, eli "lyhennetään housun lahkeet, vetoketjun vaihto, napin ompelu". Ei kovin hohdokasta blogimateriaalia :).  Kyllä sitä välillä manailee omaa kierrättäjän sieluaan, sillä lähes kaiken voi korjata tai uusiokäyttää, välillä pitää oikeasti miettiä miten käyttää aikansa  järkevästi. Ja joskus on pakko ajatella, että tämän tavaran elinkaari päättyi juuri NYT.

Blogin lukijoiden määrä elää, uusia tulee ja entisiä poistuu. Blogin linja myös mietityttää, kovasti tekisi mieli laittaa postauksia kierrätyksen ulkopuolelta jotta blogissa olisi elämää ja olisi kiva jakaa hauskoja juttuja muidenkin iloksi.  Päädyin kuitenkin jatkamaan tällä samalla linjalla, sillä olen ajatellut blogini olevan eräänlainen "arkisto" josta voi löytää ideoita, eikä niitä tarvitse etsiä kesälomakuvien ja reseptien seasta.

Kursseja vetäessäni olen usein hakenut netistä kuvia ja ideoita. On ollut aika turhauttavaa käydä läpi 40 blogia ja etsiä niitä paria uutta ideaa kaiken maailman sälän seasta, se on aikaa vievää työtä. Joskus kuvat ovat vielä niin heikkotasoisia, että en halua käyttää niitä kurssimateriaalina. Toisaalta taas - joissakin blogeissa on kiva lukea erilaisia juttuja, esim. Niinulassa on korttien lisäksi houkuttelevia reseptejä, vesi tulee väkisinkin kielelle. Blogini on tarkoitus olla pitkäikäinen, joten juttuja kyllä kertyy vuosien mittaan, vaikka ajoittain en ehdi tehdä postauksia. Juttujakin on takataskussa jonoksi asti, mutta vuorokaudessa on ikävä kyllä vain 24 tuntia eikä aika riitä millään.

Kannattaa käydä välillä katsomassa Pinterst-sivuani, päivitän sitä koko ajan. Pinterestin etu on mm. se, että päivitys on nopeaa ja onnistuu vaikka kuinka olisi väsynyt. Klikkaillessa  ei tarvitse miettiä kirjoitusvirheitä eikä sitä, kuulostaako teksti ylipäätänsä järkevältä tahi ymmärrettävältä.

Tässä blogissa ei ole vielä ollut arvontaa, olisko aika? Joulukuussa ehkä ehtisin näpertää muutaman uuden jutun arvottavaksi.

Hesarit kiertoon - recycling newspapers


Viime aikoina käsitöiden tekeminen, blogien lukeminen ja tänne kirjoittaminen ovat jääneet vähäiseksi opiskelu- ja työkiireiden vuoksi, mutta  en minä toki ole kierrättämistä unohtanut. Kierrätykseen liittyen olen keksinyt uuden huvin - se on ollut viedä lukemani viikonlopun Hesarit heti lukemisen jälkeen roskakatokseen lehdenkeräyslaatikon päälle. Sieltä  ne ovat aina kadonneet, ja melko pian. En tiedä ketkä jakavat Hesarin kanssani ja minua naurattaa se, että lehden uudet lukijat eivät puolestaan arvaa kuka lehden on tuonut. Mahtavatkohan he miettiä, mitä luulette??

Lately I haven't got time to make any crafts, read blogs or even write any posts here. But still I haven't forgotten recycling. My latest fun has been to bring my weekend newspapers to the top of our recycling bin, and they have disappeared fast. I don't have a clue who do share the Hesingin Sanomat with me, and they don't know  who has brought the newspapers. I wonder if they think about it, what do you guess?

Habitare 2011 - Trash Design 3


Heli Mattinen - kori ja matto pyörän sisäkumista
Kuvat: Niina-Kaisa Puustinen


Heli Mattinen - tekstiilit vanhoista farkuista


Lupasin vielä kolmannen postauksen muutamista jutuista ja tässä nämä loput kuvat.Omista poiminnoistani sen verran, että farkkujen uudelleenkäyttö materiaalina ei tietenkään ole mitään uutta. Mutta kuvat voisivat vaikka toimia muistutuksena siitä,  miten kaunis ja monikäyttöinen materiaali vanhat farkut ovat. Farkkujen valmistaminen on puuvillan viljelyn ja farkkujen värjäämisen vuoksi ympäristöä kuormittavaa, joten on hienoa että farkuista saatua materiaalia hyödynnetään edelleen.

Isa Kukkapuro-Enbom esitti edellisessä postauksessa olleessa videossa mielenkiintoisen ajatuksen siitä, että tuotteen elinkaarta voitaisiinkin ajatella ympyränä totutun elinkaariajattelun sijaan. Eli kun tavarasta halutaan luopua, sitä ei heitetäkään pois, vaan se hyödynnetään jossakin muussa muodossa. Voisiko tuotteella siis olla monta elämää, aina uudessa muodossa?



Novia Students - tuolit
Kuva: kiertoidea

Päällystetyt tuolit,  materiaalina vanhoja koulun istuimia.

 Karin Widnäs - suihkulähde
Kuvat: kiertoidea





Habitare 2011 - Trash Design 2

Erja Heinonen - säilytin ilmastointiputkista

 

Anna-Liisa Tuominen - torkkupeitto kaulaliinoista

 
Tässä siis jatkoa aikaisempaan postaukseni.  Trash Design -näyttelyn ideana on hyödyntää paremmin jo olemassa olevia materiaaleja ja pohtia muotoilijoiden keinoja estää niitä päätymästä kaatopaikalle. Isa Kukkapuro-Enbom ja Henrik Enbohm ovat kutsuneet nuoria muotoilijoita ideoimaan tuotteita jotka on valmistettu kierrätysmateriaaleista ja tuotteet on suunniteltu heidän kuvitteelliseen kotiinsa. Osastolla oli esillä mielenkiintoisia töitä joiden soisi pääsevän esille, niitä oli PALJON. Ehdin kuitenkin kuvata vain osan niistä, joten laitan tähän muita linkkeä, joissa näkyy lisää töitä.


Esillä oli myös tämä video: Invisible Chair - No Chair design joka liittyy haasteeseen OLLA suunnittelematta tuoleja yksinkertaisesti siksi, että maailmassa on jo tarpeeksi tuoleja. Linkki idean alkulähteelle täällä.

Myös  Noora/Uusi Musta kävi osastolla ja video on myös nähtävissä täällä. Myös Noora kiinnitti huomiota videolla näkyneeseen Actimel-pulloista tehtyyn valaisimeen. Valaisin on todella kaunis, siitä kehut suunnittelijalle, mutta mutta... Monessa paikassa hehkutettu varjostin saa niskakarvani nousemaan pystyyn, koska tuotteesta jäljelle jääneet pullot ovat aikamoista jätettä.



Kotimaisessa vastaavassa tuotteessa, Gefilus-juomassa, tuote on pakattu kierrätettävään kartokipulloon. Koska vastaava kotimainen tuote on olemassa, miksi ostaa vastaava ulkomainen? Hintaeroa on tietenkin ulkomaisen tuotteen eduksi, mutta vuositasolla säästetyllä summalla ei mitään etelänmatkaa tehdä. Koitan itse tehdä valintoja kotimaisten tuotteiden puolesta, vaikka ne olisivat kalliimpia ja säästää sitten muusta, esim. ostan jonkin tarvitsemani tavaran käytettynä. No, elämässä joutuu jatkuvasti tekemään kompromisseja vaikka kuinka haluaisi elää ekologisesti ja voihan olla niinkin, että suunnittelija on saanut oivalluksen lamppuunsa löytäessään tyhjät pullot paikallisesta Kierrätyskeskuksesta.

Heli Mattinen - tekstiili vanhoista farkuista

Osastolla jaossa oli myös Trash Magazine, vuosittain ilmestyvä kaksikielinen (su-en) kestävästä kehityksestä kiinnostuneille, nettilehti luettavissa täällä.


Lusikkalampun tekijä on Leena Seppänen, Lenape design


Tämä on ensimmäinen kerta kun bloggaan isommasta tapahtumasta ja tämä taisi mennä harjoittelun puolelle. Ensi kerralla parempi kamera (lue:ehjä) mukaan ja kunnolla videota kaikista tuotteista jos valo riittää. Osastolla oli niin paljon nähtävää, että osa jäi yksinkertaisesti huomioimatta. Vielä osa mielenkiintoisista tuotteista on esittelemättä ja ajattelin laittaa aiheesta vielä kolmannen postauksen jahka saan muilta niistä kuvia.



Trash Design is  new special exhibition at the Habitare fair where can be seen products designed by young designers. The products have been made out reused materials and turned into various items. 


Kuvat - pictures: kiertoidea




Habitare 2011 - Trash Design

Tässä joitakin poimintoja tämän vuoden Habitaresta ja siellä olleesta Trash Desing -osastolta, joka oli minulle tietenkin SE paikka. Osastolla joukko nuoria suunnittelijoita on suunnitellut tuotteita, joiden ainoana kriteerinä on ollut hyödyntää jo olemassa olevia materiaaleja. Esillä oli ilahduttavan suuri määrä tekstiilejä, istuimia, valaisimia, säilysjärjestelmiä, vain muutamia mainitakseni.


Koin isoja ilon hetkiä nähdessäni jotain aivan uutta ja kekseliästä tai ihan vain taitavasti työstettyä. Mukana oli myös muutama tämä on jo nähty -ajatus, sekä ärsyyntymistä kun työ ei oltu ajateltu loppuun asti tai tekemisen jälki ei ollut mielestäni tarpeeksi laadukasta.



Trash design ei ehkä ole käsitteenä kaikille tuttu, joten lainaan tässä  tekstiä  osastolla jaossa olleesta luettelosta. Kriteereitä ovat:

- raaka-aineena on käytetty jo kertaalleen valmistettuja esineitä, jotka on heitetty pois, hylätty tai varastoitu tarpeettomina
- materiaalin muoto tai ulkonäkö on saanut alkuperäisestä poikkeavan ilmeen
- materiaalin käyttötarkoitus on vaihtunut tai valmistettu esine oh yhdistetty toiseen, muodostaen uuden tuotteen
- tuote lainaa tyylinsä toiselta aikakaudelta ja on osittain valmistettu kierrätetystä materiaalista





 Anna Nygård Design

Anna Nygård Design

Ylemmässä kuvassa näkyvät Annan suunnittelemat sälepoksit, eli sälekaihtimesta punotut laatikot ja erilaisista pulloista koottu maljakko. Pidän noiden laatikoiden yksinkertaisesta kauneudesta ja siitä, että tuo hukkaan menevä materiaali on osattu hyödyntää
kekseliäästi. Valaisimia on näkynytkin jo muutamassa lehdessä mm. Avotakassa, hauskoja oivalluksia!

Myös se, että Annalla on olemassa jo hyvä logo, joka on esillä hänen suunnittelemissa tuotteissaan on minusta mainitsemisen arvoista. Ainakin minulle logo on jäänyt helposti mieleen ja lyhennelmä and on ideana hauska. Meillä vaatimattomilla suomalaisilla olisi vielä paljon oppimista markkinoinnin saralla, ajatellaanpa vaikka  verrattuna esimerkiksi naapureihimme ruotsalaisiin.


Annan työt ovat esillä Elisa Seilan suunnitteleman monikäyttöisen huonekalun päällä. Sen jalat on tehty jätepuusta ja ne on päällystetty roskista löydetyilllä kankaanpaloilla. Kansi on vaihtolavalta löytyneestä keittiön kaapista, siihen on hauskasti jätetty paikalleen vetonuppi joka ei valitettavasti näy kuvassa.



Jori Svärd

Myös tämä teos on ollut esillä useassa lehdessä, eikä suotta.



Kirsi Enkovaara

Kirsi Enkovaaran yksinkertaisen verkkokassin voi täyttää millä tahansa pehmeällä ja oma lattiatyyny on helppo  toteuttaa tämän "Pillow bagin" avulla. Kassin tarkoitus on tehdä tavaroiden uudelleen käyttö helpommaksi, se on osa isompaa tuotekokonaisuutta joiden tarkoitus on helpottaa tuotteiden kierrättämistä.  Kierrättäminen vaatii aikaa ja paneutumista, onkin todella hienoa että tämän kaltaiset innovaatiot tekevät siitä yksinkertaisempaa. Olen ehdottomasti sitä mieltä, että maailma tarvitsee LISÄÄ tämän kaltaisia ideoita.

Tässä vasta osa Habitaressa esillä olleista tuotteista, tulossa on vielä jatkoa kun ehdin taas koneelle. Harmikseni osa ottamistani kuvistani ei onnistunut (harjoituksen puutetta ja kiirettä...) mutta onneksi saan kuvia muilta mukana olleilta. Ensi kertaan siis!

Habitare 2011 - Silja Puranen

Ballerina 2011

kangasmaali, siirtovalokuva, kuivapastelli, second-hand tekstiili,
fabric paint, transfer photograph, dry pastel, second-hand textile
118x167 cm

© kiertoidea/Silja Puranen


Pyramidi, Pyramid  2011

yksityiskohta, kangasmaali, siirtovalokuva, kuivapastelli, second-hand tekstiili
detail, fabric paint, transfer photograph, dry pastel, second-hand textile
288x165 cm

© kiertoidea/Silja Puranen

Tämän syksyn Habitare-messuilla etsiskelin tietenkin omia kiinnostukseni kohteita. Taideosastolta kierrätysfanaatikon sydäntä sykähdyttivät nämä Silja Purasen kauniit työt, joiden pohjana on käytetty kierrätystekstiileitä. Kuvani vain eivät ole parhaat mahdolliset, mutta toivon että niistä kuitenkin välittyy töiden kauniin lempeä ja huumorintajuinen sävy.
 
These beautiful works were found on Habitare event last weekend. Sorry about the short English version, I've been so busy for the last weeks.

Kiitos luvasta töiden kuvaamiseen - thanks for the permission for images!

Luvassa vielä lisää Habitaressa esillä olleita kierrätystöitä. Bloggaajan kiireisestä alkusyksystä ja väsymyksestä johtuen johtuen jutut tulevat pienellä viiveellä. Kyllähän näitä postauksia vielä kirjoittelisi, mutta olisi kiva että joku muukin saisi niistä jotain tolkkua :)

Pinterest

Vihdoinkin minulla on ollut sen verran aikaa, että olen saanut luotua oman sivun  pinterestiin. Sen ideana on kerätä itseä kiinnostavia asioita virtuaalisille "ilmoitustauluille" muidenkin nähtäväksi ja se  on meikäläisen kaltaiselle ideoiden rohmuajalle oiva paikka niiden  jakamiseen. Minun käsittääkseni sielläkin  pitäisi kuitenkin muistaa copyright-oikeudet, kenen tahansa kuvia ei voi mennä napsimaan.

Klikkaamalla linkkiä pääset katsomaan lisää kierrätysideoita. Jos sinulla on pinterestissä oma sivu, olisi kiva jos "mainostaisit" sitä tuolla kommenttilootassa. Kerään niitä sitten tähän postaukseen :)

                                             kiertoidea - pinterest


Well, finally I had time to create an account on pinterest. It is a place for sharing pictures ideas etc, a virtual pinboard. All the interesting things can be put on boards and it has making sharing ideas so much easier than before. If I'm right the copyrights still should be remenbered, you can't pin just any picture.


Klick the link for more recycling ideas. If you have a pinterst account, please let us know about it, I'll copy the addresses here :)

Muista turvavyö! - Buckle up!


  renkaan sisäkumista koriste
hihna ei luista olkapäällä 

 
ja tässä koko kassi

kuvat - pictures: kiertoidea

Ostin jokin aikaa sitten kirppikseltä tämän laukun eurolla ja se on ollut näppärä käyttää pienen kokonsa ansiosta. Pussukan materiaalit eivät valitettavasti ole kovinkaan laadukkaat ja olkahihna on hiertänyt ikävästi kaulaa huonosti valitun materiaalinsa vuoksi, tarvitsin siis laukkuuni uuden hihnan. Katkoessani jälkikasvun vanhasta turvaistuimesta turvavöitä talteen hoksasin että tässähän se uusi hihna onkin! Olkahihnaa varten piti yhdistää kaksi hihnaa jotta se olisi riittävän pitkä. Yhdistin hihnat  käyttäen siihen  turvavöiden solkea, jonka avulla olkahihnan pituutta voi myös säädellä.

Uusi hihna näytti turhan simppeliltä eikä oikein istunut laukun tyyliin. Kaivelin taas varastojani ja haa - polkupyöräni rikki mennyt sisäkumi sopi laukun lookiin oivallisesti. Leikkasin kumista sopivat palat ja ompelin ne koneella kiinni. Jotta homma luistaisi käytin  Leenan (37 tuntia vuorokaudessa -blogi) vinkkiä: laitoin kumin päälle hieman perunajauhoa. Ompelu ei ollut ihan helppoa, mutta sujui kuitenkin melko hyvin loppujen lopuksi.

Pyöräni sisäkumi vaihdettiin pyöräliikkeessä ja pyysin saada rikkinäisen kumin mukaani. Korjaaja katsoi hyvin hämmästyneenä ja kysyi, että haluanko siis todella rikkinäisen kumin mukaani. Kerroin hänelle tekeväni kierrätymateriaaleista uusia tuotteita ja kysyin menevätkö vanhat kumit kaatopaikalle. Kuulema menevät ja olivat heti valmiita keräämään niitä minulle jos olisi tarpeen. Sisäkumit ovat mielestäni aika kiehtova materiaali, pitääpä laittaa ideat hautumaan tulevaisuutta varten.

I have bought this bag for one euro and since it is very practical, I have used it almost daily. The materials are not so great and the shoulder strap has been scratching my neck which feels very uncomfortable. So I needed a new strap for my bag. When I was cutting the seat belts from my daugters car seat, I knew right away where to use them. The shoulder strap looked a bit dull, so I added some inner tube pieces from a broken tyre. One peace is to prevent the strap for sliding. While sewing I used some potato flour to make it easier.

The inner tube for my bike was changed in a bicycle shop and when I asked the guy to give me the broken inner tube he looked at me with astonishment. I told him that I make new things out of recycling material and asked it they throw away the briken tyres. He told me that the tyres and inner tubes go to the landfill and that he was ready to collect them me if needed. I think the inner tubes are a fascinating material and I will put the ideas simmer on the back burner.

Farkunpaloista kynäpurkki - Pencil holders



Annin blogista Needlea and Roses löytyvät nämä kynäpurkit, joissa on hyödynnetty farkkujen osia joita on muuten vaikea käyttää. Ainakaan minun ompelukoneeni ei jaksa ommella näitä paksuja kohtia. Vedän koulussa silloin tällöin kierrätyspajoja ja etsiskelen ideoita jotka uppoaisivat myös oppilaille, arvatkaapa kuinka haastavaa on keksiä kässäideoita jotka saisivat isommat pojat innostumaan tekstiilikässästä. Mut hei must nää onniinku siis iha tooosi makeet!

On Anni's blog Needles and Roses can be found these pencil holders  covered with old jeans. Expecially these parts are difficult to reuse, they are just too thick for my sewing machine.  This could be also a good idea for school, it is  always a bit challenging to find ideas for older boys. These are sooo cool!!  Anni's blog is also in English.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...