Pages

Zero waste?





Oletko miettinyt, miten saisit arjestasi ja valinnoistasi ympäristöystävällisempiä? Yksi tapa on tutustua Bea Johnsonin luomaan ajatukseen kestävämmästä elämäntavasta nimeltään zero waste, jonka tavoitteena on vähentää kulutusta, kierrättää ja minimoida jätteen tuottaminen. 


Jokaisella tavaralla tai tuotteella on vaikutus ympäristöön, joillakin suurempi kuin toisilla. 


Zero Waste Finlandin sivulla tarkennetaan jätteen tarkoittavan kaikkea, mitä ei voi kierrättää. Jäte päätyy lopulta poltettavaksi – sekajätteenä tai energiajätteenä (paikoittain vielä kaatopaikalle). 

Elämäntapa ulottuu myös kodin ulkopuolelle ja kannustaa tavoittelemaan kokonaisvaltaista, kestävämpää elämäntapaa.

Ihanteellista olisi, jos tuote saisi aina uuden elämän jossakin muodossa mm. metallia voi kierrättää lähes loputtomasti.

Tein Zero Waste Finlandin kuuden K:n ohjeesta oman versioni. Olen noudattanut näitä ohjeita jo ennen nollahukka-ajattelun rantautumista Suomeen, mutta lista selkiyttää mielestäni hyvin asioiden hahmottamista.  


Nyt mietin tulevaa vuotta ja sitä, miten nämä sanat määrittelevät arkeani ensi vuonna. Ensimmäiseksi mieleeni tuli KARSI, haluan vähentää radikaalisti omistamieni tavaroiden määrää

🏸🎨👕🕶️🎧📷🔨💼💿☎️👠🧢⚽⛸️


Tavaroiden vähentämisellä tavoittelen siivouksen helpottamista ja mielenrauhaa. Tavarat myös löytyvät helpommin, kun niitä on vähemmän ja niistä on helpompi pitää huolta. Kuinkahan mahtaa karsiminen kierrätysihmiseltä onnistua ???


Olisitko valmis tekemään uusia

 arjen valintoja ensi vuonna?




Every item we use has an environmental impact, some has bigger than others. Bea Johnson is the mother Zero Waste  lifestyle, which means, that we reduce needs, reuse as much as we can, send little to be recycled. Live a sustainable lifestyle.


Everything has an environmental impact


Wikipedia: Zero Waste is a set of principles focused on waste prevention that encourages the redesign of resource life cycles so that all products are reused. The goal is for no trash to be sent to landfillsincinerators or the ocean.

These are the five R’s of Zero Waste living. I'm thinking about the coming year and how these words will define my daily life next year. The first that comes to my mind is REDUCE, letting go of things I don't really need.

 🏸🎨👕🕶️🎧📷🔨💼💿☎️👢🧢⚽⛸️


Are you willing to make  new everyday choises next year?




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...