Pages

Kannattaako kirpputorilla käydä? - Flea markets - worth paying a visit?

flea market findigs


Kannattaako kirpputoreilla käydä?  Löytääkö niistä edes mitään ostettavaa, toisten ihmisten vanhoista romuista?  


Kävin kotipaikkani Etappi-kirpiksellä ostoksilla, kun siellä oli alennusmyynti ja kaikki tavarat olivat puoleen hintaan. Nämä löydöt lähtivät mukaani: suitsukkeet lahjapakkauksessa, puulasta ja leikkuualusta, näistä kaksi ensin mainittua olivat käyttämättömiä. Hintaa ostoksilleni kertyi kokonaista 1,75e,  tuohon kuului vielä lisäksi rulla maalarinteippiä. Kaikki olivat minulle tuikitarpeellisia!  

Yleensäkin ostan lähes kaiken käytettynä, siis lähes kaiken ja näin olen toiminut kutakuinkin 40 viimeistä vuotta.  Aina ei se tarvitsemani tavara osu juuri ensimmäisellä kerralla kohdalle, joitakin tavaroita olen saattanut etsiskellä vuoden verran ja löytämisen ilo on ollut aina yhtä suuri kun se päivä on vihdoin koittanut. Ostatko sinä tarvitsemaasi kierrätettynä ja oletko tehnyt hyviä löytöjä? 


Miksi kannattaa ostaa kierrätettyä?


Uusien tuotteiden valmistus ja niihin käytettävien neitseellisten raaka-aineiden käyttö kuormittavat maapalloa. Raaka-aineiden hankinta, kuljetus tehtaisiin ja tuotteiden valmistus tuottavat jätettä ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. Siksi mietinkin aina ensin,, tarvitsenko tuotetta oikeasti ja voisiko sen hankkia käytettynä. 

Suosi käytettyä, kestävää, kotimaista ja ekologista 


Maapallomme ei kestä enää nykyisiä kulutustottumuksiamme, joten kannattaa suosia käytettyä, kestävää, kotimaista ja ekologisia hankintoja!


My shoppings at flea market, all together 1,75e. A real bargain! Rethink your consumption and buy second hand, good quality and eco friendly products to protect our planet!




Amos Rex, Huawei P20 ja Add Text on photo



Ikkuna katossa

Kaksi viikkoa sitten pääsimme vihdoin vierailemaan uutukaisesssa Amos Rex museossa Helsingissä. Puolen tunnin jonottelun jälkeen pääsimme sisään museoon ja jo alakerran narikan sisustus sai minut aika vaikuttuneeksi. Kaunista arkkitehtuuria, rakastan tälläisiä huolella suunniteltuja, upeita interiöörejä 💗



Koko katto täynnä lamppuja ja paperivarjostimia


Ikkuna ulkoa, vanhan linja-autoaseman paikalla 




Uusi puhelimeni, Huawei P20



Liikenteessä olessani olen ottanut kuvia vanhalla puhelimellani, jossa on ollut ihan kohtuullinen kamera, mutta esimerkiksi Instaan kuvia laittaessa ne muuttuivat usein laadultaan suttuisiksi. Pienen googlailun jälkeen vihdoinkin ostin itselleni uuden puhelimen, jossa on on hyvä kamera ja tuo ostokseni on Huawei P20. Vinkin tähän sain Minäkö keski-ikäinen -blogin Tiialta, jolla on puhelimesta astetta parempi pro-versio, mitä tykkäätte näistä Tiian Moskova-kuvista? Omassa kännyssäni on kaksi kameraa, joissa Leican linssit ja  12 ja 20 megapikselin väri- ja monokromikamerat. Lisää näistä kahdesta kamerasta vaikkapa täällä ja keskustelupalstalta useammalta puhelimen omistajalta kommentteja täällä. Otin tuon halvemman version, koska tarvitsen pienen puhelimen, lisäksi ulkoillessa kahden vilkkaan ja vahvan  siperianhuskyn kanssa yllättäviä tilanteita tulee usein ja on olemassa riski, että kallis puhelin menee rikki. 




Add Text on photo kokeilussa


Puhelimen muokkausohjelmassa on aika mukavasti ominaisuuksia. Lisään aina kuviini oman blogini tunnuksen, koska kuvia kopioidaan surutta netissä, eikä lähteitä aina mainita. Muutamat kuvani ovat lähteneet kiertämään maailmaa, kuten tämä kuva joulukoristeista, jota on esimerkiksi pelkästään pinterestissä jaettu viimeksi vuosi sitten näkemäni tilaston mukaan yli 14 000 kertaa! Latasin Google Play:stä ohjelman nimeltä Add Text on pohoto, toistaiseksi otin ilmaisen version kokeiluun. Vielä hieman hapuilen tuon ohjelman kanssa eli sen käyttämistä pitää harjoitella vielä lisää, esimerkiksi kattokuvassa viimeinen a-kirjain on tipahtanut seuraavalle riville. Mainoksia ilmaisversiossa tulee aika lailla, joten jos päätän pitää ohjelman, maksan ilollla ohjelman hinnan, joka on n.5€. Ensimmäistä kertaa latasin kuvat ja videot suoraan editoinnin jälkeen puhelimesta tänne blogiin ja homma hoitui aika lailla nopeammin. Tosin puhelimen pientä ruutua sai aika lailla tihrustaa, että näki valikot., joten tekstit kirjotin sitten läppärillä.



Vierailu Amos Rexissä



Palataapa takaisin Amos Rex -käyntiimme! Koko museon olivat vallanneet japanilaisen teamLab-kollektiivin valtavat digiteokse, joita oli esillä neljässä isossa tilassa. Kuvasin muutaman lyhyen videonpätkän kahdesta huoneesta, joissa oltiin videoteoksen sisällä. Ensimmmäisessä teoksessa oli aaltojen liikettä tietokoneella havainnollistettu teos, huoneessa oli ihana rauhoittua ja vain katsella aaltojen pauhua. Tälläisen paikan soisi olevan kaikkien saatavilla, kiireisen arjen keskellä. 






Seuraavassa videoteksessa oltiin keskellä alati muuttuvaa ja interaktiivista luonnon maisemaa, kosketuksella sai vaikkapa seinän kukkimaan. Taideteoksen tekoon pääsi osallistumaan myös niin, että työtilassa sai värittää teoksessa olevia hahmoja, jotka sitten pyöräyttämällä skannerin kautta saatiin mukaan teokseen liikkkumaan. Varsinkin lapsille tämä oli elämys.







Näyttely on ollut todella suosittu, ja niinpä taide-elämystä haittasi jonkin verran ihmisten paljous ja meteli. Ehkä kannattaakin odotella pahimman ruuhkan hälvenemistä tai mennä paikalle aikaisemmin, heti kun museo on auennut. Mutta mukavaa oli ja suosittelen näyttelyssä vierailua, sillä se on itse nähtävä! Lisää teamLab:sta voit nähdä ja lukea täältä, heidän teoksensa ovat ihan uskomattoman hienoja.

PS. Tästä pääset Hupsistarallaa-blogin juttuun samaisesta näyttelystä ja siitä, kuinka näyttely sujui lasten kanssa
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...