Pages

Tilkkumaalausta farkusta - Fabric collage






Tilkkumaalaus on ollut yksi inhokkitekniikoistani, jota olen tehnyt aiemmin edellisiin opintoihini liittyen. Nyt oli edessä kurssisuoritus, jota varten piti tehdä tilkkumaalaus ja hampaita kiristellen aloitin projektin, vailla minkään vallan mielenkiintoa tulevaa työtä kohtaan. 

Kummasti asiat kuitenkin loksahtivat paikoilleen: kangasvarastojani kaivellessa päätin tehdä työn farkkujen jämäpaloista, aihe löytyi olohuoneen lattialta eli mallina tälle toimi oma huskymme. Ja kylläpä kuulkaa tykkään tästä työstä!!! Siitä tulikin aika kookas, korkeudeltaan 50cm, ja nyt pähkäilen, mitä teen tästä aikaansaannoksestani. Ehdotuksia?

Työn olen toteuttanut kaksipuoleisen liimaharson avulla. Ensin olen leikannut liimaharsosta koiran pään muotoisen palan, jonka olen silittänyt kiinni pohjakankaaseen. Päälle olen sommitellut tilkkuja, jotka olen silittänyt kiinni pohjaan ja viimeiseksi olen onmellut tikkauksia satunnaisessa järjestyksessä. 

Onko kaksipuoleisen liimaharson käyttäminen tuttua? Liimaharson molemmilla puolilla on leivinpaperia muistuttava suojapaperi, johon liimaharso ei tartu kiinni. Harson kiinnittäminen kankaaseen aloitetaan poistamalla toinen suojapaperi ja silittämällä suojapaperin päältä 2 pisteen lämmöllä. Liimaharson avulla on siis mahdollista kiinnittää  kaksi kangasta toisiinsa ja sitä on saatavilla useimmista kangaskaupoista.

This fabric collage is made from denim scraps, I have used iron-on adhesive and stitching. The iron-on adhesive is a very light web which has a fine layer of heat activated adhesive on both sides so you can fuse two fabrics together



Linnuille juomapaikka lyhdystä - Bird drinking station from a lantern





Image: Seppo Mantere


 Onpa kaunis!!!  Ja sen lisäksi hyvä idea saada rikkinäiselle lyhdylle käyttöä, loput lasit pois ja astia lintujen juomapaikaksi. Kuva löytyi fb:n Tee se itse -ryhmästä.                                 
                     
So pretty!!! Just take a broken lantern and remove the glasses, place a bowl inside.   

                   
Kiitos kuvasta/thanks for the image Seppo!     

                         



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...