Pages

Yllätysmunan kotelo uusiokäyttöön





Muovisia yllätysmunan koteloita kertyy helposti lapsiperheessä ja keräsin tähän juttuun vinkkejä niiden uusiokäyttöön. Idea kirjotukseen lähti facebookin Niksi-Pirkot -ryhmästä, jossa mietittiin mihin koteloita voisi käyttää  ja vinkkejä kertyikin hurja määrä! Nettiä selatessa niitä löytyi vielä toinen mokoma.


Sain ryhmän jäseniltä ja kanssabloggaajilta luvan jutussa olevien kuvien julkaisuun. Suurin osa kuvista on omiani.


Kiitos kaikille kuvista 💙




1.  Korujen säilytys


Korvakorut säilyvät hyvin tallessa kotelossa ja läpinäkyvästä kotelosta korut löytyvät helpommin. 


2. Neulojen, nastojen, nappien yms. säilytys

Kotelosta saa hyvän matkapakkauksen ompeluvälineille ja kotosallakin ne ovat käteviä erilaisten käsityötarvikkeiden säilytykseen.


3. Suola ja mausteet matkalle

Kinderin yllätysmunien koteloiden sisällä pysyvät mausteet vesitiiviisti reissussa mukana!    Muita koteloita en suosittele, sillä ne aukevat painaessa.



4. Hammastikut ja hammaslanka


Hammastikut ja -lanka ovat aika hankalia pakata matkalle. Pyöritin hammaslangan tikun ympärille ja leikkasin toiseen päähän loven, johon kiristin langan pään. Hammastikkuja jouduin lyhentämään hieman, jotta ne mahtuivat kotelon sisälle. Jos kummastelet mustaa hammaslankaani, se on aktiivihiiltä sisältävää muovitonta mintunmakuista lankaa!


5. Hammasharja ja hammastahna



Hammasharjan kätevä kuljetuskotelo! Koteloon saat tehtyä reiän työntämällä terävien saksien kärjen kotelosta läpi, reikä suurenee, kun pyörität saksia. Hammastahnan säilytyspaikaksi suosittelen vain Kinderin yllätysmunan koteloa, koska muut aukeavat painaessa.




6. Lääkkeet ja vitamiinit



7.  Ensiapu - laastarit ja särkylääke


8. Kumihanskat


9. Pelinappulat  ja arpakuutio 

10. Matkatuhkakuppi


11. Purukumisäilö ja purkkaroskis


12. Tulitikut ja palasytytin

Retkeillessä tulitikuille ja palasytyttimelle saa hyvän vedenkestävän kuljettimen yllätysmunan kotelosta. Tulitikkuaskin raapaisupinnan voi vielä liimata kuumaliimalla kotelon sisäpuolelle.



13. Ongenkoukun kuljetin

Terävä ongenkoukku pysyy turvallisesti tallessa, kun laitat sen kotelon sisälle, siiman voit jättää koukkuun kiinni.


14. Shampoo ja hoitoaine, suihkumyssy 

Uimahalliin on helpompi ottaa pesuaineet pienessä kotelossa, myös pieni palashampoo kulkee kätevävästi mukana. Suosittelen taas Kinder-munien koteloa shampoolle ja hoitoaineelle, koska muut kotelot aukeavat painaessa. 


15. Suojus tikkarille

Niksi-Pirkkojen ryhmästä tuli  vinkki kotelon käyttämiseksi vähän syödyn tikkarin säilyttämiseen, eikö ole mainio idea? Lastenkutsuilla koteloon voi kirjoittaa juhlioiden nimen, jolloin jokainen löytää helposti oman tikkarinsa.




16. Liukkaalla hiekoitussoraa 

Koteloon voi laittaa hiekoitussoraa liukkaille keleille, joskus hankalassa paikassa pienikin määrä auttaa esim. pääsyä rappusille. 


17. Matkaroskis pienille roskille

18. Irtoripsien säilytys

 

19. Koiran namit

Koiran namit murenevat helposti taskussa, kotelossa herkkupalat ovat hyvin tallessa. 


20. Pohja muovailuvahatöille


21. Kissalle lelu 


22. Valepesä ampiaisille

Kuva: Sippu


23. Pikkupallon huovutukseen pesukoneessa

Pienten pallojen huovuttamisessa voi aloittaa huovuttamisen pesukoneessa yllätysmunan kotelon sisällä. Pallosta ei tule kovin iso, mutta useampia palloja tehdessä voi säästää aikaa ja saippuaa, kun aloituksen saa tehtyä pesukoneessa. Vinkit Heidi did it -blogista.


24. Virkkaa uusi päällinen

Kuva: Tuula


25. Huovuta uusi päällinen

Mukavan pehmeän koristeen kotelosta saa huovuttamalla sen päälle huovutusvillaa, työtä voi jatkaa tekemällä vaikka pallon tai maskotin. 


26. Kännykkäteline


Viilsin mattoveitsen avulla pienen palan irti kotelon puolikkaan keskeltä. Kännykkä pysyi hämmästyttävän hyvin pystyssä kevyen kotelonpuolikkaan päällä. 


27. Helistin pikkuiselle

Kuva: 101 silmukkaa

101 silmukkaa-instasta löytyy suloinen pupuhelistin  💙 


28. Kukkien salaojitus



Ruukkujen salaojituksessa kotelot ovat käteviä, varsinkin kesällä kasveja joutuu siirtelemään ja näin ruukkuja on kevyempi nostella. Kotelot voi laittaa esim. sukkahousujen tai sipulipussin sisään, jolloin mullan vaihto on helpompaa.

29. Kasvien siementen säilytys


30. Pääsiäiskoristeet

Muovikoteloista ovi askarrella pikkutipuja liimaamalla vaikkapa huovasta nokan, jalat ja siivet tai tehdä puolikkaasta pienille pääsisäistipuille pikkuruisen pesän.


31. Pöytäliinan paino

Kesäisin tuuli tahtoo viedä pöytäliinan mukanaan, apua ongelmaan saa kiinnittämällä liinan helmaan painon. Muovikotelon sisälle voi laittaa esimerkiksi hiekkaa painoksi ja virkata kauniin päällisen.  Jonnan koukkuja -blogissa on idea golfpallon ympärille virkatusta painosta, pallo on kiinnitetty pöytäliinaan verhoklipsulla. Idea löytyy täältä.  

Koteloa voi käyttää myös betonimuottina!


32.Meikkiliinan/meikinpoistoaineen säilytys

Meikinpoistoliinan saa mukavasti kuljetetettua mukava kotelon sisällä, meikinpoistoaineen kanssa suosittelen vain Kinder-munien koteloita, koska muut aukeavat painettaessa.  


33. Rytmisoitin lapsille

Helpon rytmisoittimen saa laittamalla kotelon sisälle esimerkiksi riisiä, herneitä tai kiviä. Varmuuden vuoksi kotelo kannattaa teipata kiinni. 


34. Joulukalenteri lapsille

Joulun aikaan on mukava tehdä joulukalenteri itse, piilota jokaisen kotelon sisälle yllätys! 



35. Äänimuistipeli


Kuva: Hääräämö

Hääräämö-blogista löytyi idea äänimuistipelin tekoon, laita kahteen munaan samanlainen täyte, esim. riisiä, herneitä. Laura oli lisäksi huovuttanut koteloiden päälle huopakerroksen, jolloin nämä tuntuvat mukavammalta kädessä eivätkä kolise leikkiessä. 

Lauran toinen muistipeli löytyy täältä, pelivälineet on päällystetty vanhan kirjan sivulta. Jutusta löytyy hyviä vinkkejä pelin tekoon, kannattaa vilkaista!


35. Valosarjaan päällinen


Muovikoteloista saa hauskoja koristeita valosarjaan, oikein hämmästyin sitä, miten paljon kirkkaammat valot olivat!  Lisäsin näiden koteloiden päälle muovisia leluja halloween-teemaan sopiviksi. Jos kävit kurkkaamassa Vaahterakadun Annan blogia, kenties huomasit miten hän oli tehnyt erilaisia koristeita koteloista mm. leikkaamalla niistä kukkia ja lisäämällä kaunista paperia. 
.

36. Kuvioi paperia tai kangasta

Kotelon puolikkaalla voi painaa ympyröitä kankaalle tai paperille, hauskaa ja helppoa etenkin pienten kanssa! Voit myös laittaa kotelon sisälle vaikkapa kuulan ja käyttää koteloa kuulamarmoroinnin tapaan kuten täällä.


37. Virkkaa amigurumeja




Suomenkielisen ohjeen näiden kavereiden tekoon löydät Lankavan sivulta.

38. Pikkuhahmoja

Kuva: Vaahterakadun Anna

Nämä hauskat otukset asustavat Vaahterakadun Annan kotona, Annalla on muitakin kivoja ideoita koteloiden kierrätykseen.


39. Hevoset 


Pienten hevosten ja yksisarvisten idea Puuhakerhosta


40. Minionit

Keltaisista koteloista saa askarreltua helposti lempihahmojani, ja hassut keikkuvat Minionit  löydät yhdeltä lempisivuistani eli Red Ted Art, klikkaa linkkiä ohjevideoon.


41. Terottimen säilytys meikkipussissa tai penaalissa

Kätevä matkapakkaus terottimelle syntyy kotelosta, yhdessä ideassa koteloon oli tehty reikä ja terotin liimattu kiinni reiän kohdalle, jolloin kotelo toimi terotussäiliönä.


42. Käytetyt insuliinipiikit



43. Tuoksupallo



Tein helpon tuoksupallon tekemällä koteloon reikiä paksulla hakaneulalla, sisällä on vanua, johon laitoin vaniljantuoksuista tuoksuöljyä. Isompaan reikään laiton satiininauhan, jonka päähän solmin iso solmun.


44. Korvatulpat ja kuulokkeet

Korvatulpat ovat aika hankala mukana kannettava, yllätysmunan kotelosta löytyi hyvä säilytin. Omat kuulokkeeni eivät mahtuneet kotelon sisään, mutta tyttären kuulokkeet ovat pienemmät, joten niiden kanssa ei ollut ongelmaa.


45.Hammaspiilo

Pikkuruiset maitohampaat säilyvät tallessa hammaspiilossa.


46. Säilytin puikoille

Irota puolikkaat toisistaan ja tee niihin reikä. Leikkaa puikkoja lyhyempi kuminauha ja pujota se molempien puoliskojen läpi, tee solmut päihin. Näin saat puikot pysymään järjestyksessä, eivätkä silmukat putoa puikoilta.


Lisää ideoita löytyy Kangaskorjaamolla-blogista täällä, niistä voisin mainita vaikkapa kruunun barbille ja heittopeli!



Muistathan kierrättää yllätysmunien osat oikein! 

Metallinen päällys metallinkeräykseen, pahvit pahveihin ja muovikotelo muovinkeräysastiaan!

 

Vielä haluan hieman napista yllätysmunien sisällöstä, toivoisin että halvan muovikrääsän sijaan tulisi jotakin muuta, josta ei syntyisi jätettä. 



Suurin osa jutun ideoista on peräisisin facebookin Niksi-Pirkot -ryhmästä. Muita ideoita on löytynyt mm. näistä:

Yle, vinkkivideo täällä, 17art.ru

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...