Pages

Kierrätyskirjoja: Raija Puukko - Finnish books by Raija Puukko


kuva - Raija Puukko



kuva - Atena kustannus OY


Vielä on hieman aikaa ostaa lahjoja, tässä olisi muutama hyväksi havaittu kierrätysaiheinen kirjavinkki joulupukille. Pienemmässä kuvassa oleva kirja Anna hyvän kiertää -kirja on yksi suosikeistani. Minulla on ollut se lainassa kirjastosta jo kolme kertaa, taitaisikin jo  olla aika ostaa yksi kappale ihan omaksi. Kirja on mielestäni hyvä kierrätyksen perusteos ja täynnä hyviä,  hyviä kierrätysideoita. Lisäksi se on ulkoasultaan todella kaunis,  ja tuon Ekodekokin haluaisin kirjahyllyyni.

Vaikka asumme Raija Puukon kanssa samalla seudulla, vasta tänä syksynä törmäsin häneen ensimmäisen kerran. Raija on tehnyt pitkän työn kierrätyksen parissa ja tuntui että olimme tosi nopeasti samalla aaltopituudella. Haluan tukea omalta osaltani käsityöläisiä ja kirjojen tekijöitä ja näitä kirjoja on helppo kehua. Kirjojen tekemisen lisäksi Raija siis myös myy itse tekemiään tuotteita.

Samalta tekijältä ilmestyy keväällä uusi kirja  nimeltään Sisusta risusta! 

5 comments:

Inka said...

Tuo Anna hyvän kiertää on kyllä miellyttävä kirja. Kivasti taitettu ja ohjeetkin ovat oikeasti tosi hyviä ja muuntelukelpoisia. Ekodeko kuulostaa myös tutustumisen arvoiselta.

Anonymous said...

Löysin tuon kirjan kirjastoautolta ja tykkäsin :)

Jokke said...

Liian tyttömäinen minun makuun (pitsejä ja sellaista) mutta erittäin kannatettavaa että aiheesta tehdään kirjoja.

Lea/kiertoidea said...

Nina, Inka: Samaa mieltä!

Jokke: Ei mikään yllätys:D Koskahan me nähtäisiin Jokkemaata kirjallisessa muodossa???

Jokke said...

Vai vielä kirjaa tekemään :) Kiitos kannustuksesta mutta tuntuu aika epätodennäköiseltä (täytyy toisaalta myöntää että nuo ilmaiseksi julkaistavat e-lehdet hieman kiinnostavat).

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...