Pages

Iltasatuilua - Making bedtime stories

kiertoidea


Silloin tällöin iltasatuaikaan käy niin,  että käsillä ei ole ollut sopivaa satukirjaa. Omat kirjat on luettu jo moneen kertaan, eikä kirjastosta ole tullut haettua uusia. Ilman iltasatua uni ei oikein tule, joten silloin  minun on pitänyt keksiä satuja omasta päästä. Useamman illan jälkeen ideani alkoivat olla vähissä, joten  piti  keksiä uusia tapoja tuottaa iltasatuja ja kehittelin avuksi tällaisen pikkuisen kirjan. Tähän omatekoiseen kirjaan olen leikannut lehdistä kuvia ja yhdistellyt niitä toistensa kanssa, kuvat olen laittanut valokuvakansioon. Olen tehnyt tällä tavalla muitakin kirjoja eri aiheiden mukaan, esim. eläimet, silloin kun lapseni oli vielä pieni.

Pikku kirja oli pian käyty läpi useaan kertaan, joten taas täytyi kehittää jotain uutta. Uusia satuja varten annoin lapseni keksiä aiheen, josta  minä olen  improvisoinut  sadun. Hyvin tuo toimi pienen alkukankeuden jälkeen - siis äidin puolelta, lasten mielikuvitushan on ehtymätön.

Muutamissa heittyissä satuaiheissa on ollut hieman haastetta, vaikeimmasta päästä on ollut kyllä tämä aloitus: "Äiti, kerro satu siitä, kun Matti Vanhanen ja Peppi Pitkätossu lähtivät matkalle Muumi-taloon." Kyllä siitä satu kuitenkin syntyi loppujen lopuksi, kunhan äiti sai naurultaan aloitetuksi.

Muutama vuosi sitten tyttäreni ehdoton suosikkimies oli silloinen pääministerimme Matti Vanhanen. Yhtenä päivänä  tyttäreni laittoi lempihevoselleen rusetin kaulaan ja juoksi tohkeissaan selittämään minulle: "Äiti, äiti, äiti, tuu kattoo, tää näyttää IHAN Matti Vanhaselta!!!"

kiertoidea


Tähän kuvaan olen kokeillut ensimmäisen kerran kuvan taustan himmentämistä. Kuvassa hepan takana oleva sekasotku ei näyttänyt kovin kauniilta, joten käsittelin sitä  kuvakäsittelyohjelma GIMP:llä.  Olen ladannut sen netistä jo pari vuotta sitten ja minusta GIMP on minusta käytössä selkeämpi ja helpompi kuin PhotoShop. 

In  the evening we have had a habit to tell bedtime stories, but sometimes we have run out of books. My daughter don't fall asleep easily, so it has been necessary to tell a story. So I have made this little book to help me to make up the stories. I have cut pictures from magazines and put them in a fotoalbum.  Later when we have read this book several times, I needed to find out a new way to create a ferry tail. My dauhter told me the idea for the story and I made up the story. One of the challenging ones has been this one: Pippi Longstocking and Matti Vanhanen (our former PM) were on their way to the Moomin house. Yep, I made a story, but it took a while until I could stop laughing.

In the second picture is my daughter's horse. She put a bow tie around the neck and run to me: "Mummy, mummy, it looks like Matti Vanhanen!!!"

3 comments:

VK said...

Kyllä lapset ovat sitten ihania: eihän tuotakaan juttuasi voinut nauramatta lukea. :) Meillä iltasadun on korvannut toisinaan tabletilta katsottu lasten video youtubesta. Eihän se sama asia ole kuin oikea kirja, mutta nyt kun olemme koko perhe flunssassa ja kurkkutaudissa, kukaan ei jaksa lukea ääneen.

Itsekin käytän Gimp-ohjelmaa ja kahta muutakin ohjelmaa. Ainakin tässä Linuxilla ohjelma pyörii nopeasti ja vaivattomasti.

Varsinkin talvella luonnon valo ei riitä kunnolla valokuvaamiseen ja kuvankäsittelyllä saa helposti lisätyksi kuviin valoisuutta, vaikkei muuten haluaisikaan käsitellä kuvia millään tavalla. Välillä on kiva tehdä jotakin tunnelmajuttuja kuviin, kuten tämän päivän postauksessani on yhdessä kuvassa, joka on käsitelty eri ohjelmalla kuin Gimp:lla. Blogini otsikossa olevat leikkitahrat tein tänään Gimp:lla. Hyvää alkanutta viikkoa!

sinisukka said...

Aivan mainio idea!! Juuri tuollaisia pitääkin harrastaa, sanoo yks pikkulasten ope

Lea/kiertoidea said...

Valua: :D Ja olisi kiva leikkiä kuvilla enemmänkin, kaikki opittu tahtoo unohtua kun ei tule käytettyä GIMP.ä. Tuo valon kanssa temppuilu on tuttua, päivät ovat kuvaamiseen aika lyhyitä.

Sinisukka: Kiitos, ja tuollaisen harrastaminen on niiiin hauskaa :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...