Pages

Purkutalonäyttely Keravan Taiteen kotitalossa




Taidenäyttely purettavassa kerrostalossa Keravalla. 

Näyttely jatkuu viikonloppuisin 27.9 asti la-su klo 10-17! Lipunmyynti loppuu klo 16


Art exhibition in condemned apartment building in Kerava - Finland.



Olemme jonottamassa Taiteen kotitaloon, tässä vaiheessa olin nähnyt vain muutaman kuvan netissä ja pienen pätkän uutisissa. Enpä osannut edes kuvitella, millainen kokemus tuo viisikerroksisen talon läpi kulkeminen oli! Tänä päivänä jono oli lyhyt eli n. 20 minuutin kuluessa olimme jo sisällä.


Keravalla Moukaritiellä sijaitseva talo puretaan syksyllä. Purkutaideprojektin vetäjä graffititaiteilija Jouni "Psyke" Väänänen on antanut 94 taiteilijalle vapaat kädet toteuttaa itseään, käytössä on ollut koko talo ja taiteilijoiden taso on ollut harrastelijoita ammattilaisiin. Purkutuomion saanut talo oli hurjassa kunnossa, Ylen uutissa Väänänen toteaa: "Suurin osa ikkunoista oli rikottu, lasia oli ympäriinsä ja kahlasimme kaiken maailman romun seassa polvia myöten. Talon kunnostaminen turvalliseen taidekäyttöön on ollut melko vaativa prosessi."













Kuvassa lainaus mielipidekirjoituksesta Keski-Uusimaa - lehdessä 9.7.2019, allekirjoittajina kymmenen keravalaisen valtuustoryhmän jäsentä. Kuinkas sitten kävikään?

Taidetalo on saanut runsaasti medianäkyvyyttä ja näyttely on ollut todella suosittu, pihalla on ollut pitkät jonot. Ensimmäisen päivän tavoitteeksi oli asetettu 200 kävijää ja tuo tavoite tuli täyteen jo ensimmäisen neljän tunnin aikana.



Sisäänkäynnin näkymä on ollut esillä jo monessa paikassa ja meillä siihen liittyy hauska muisto - jonossa meitä edellä oleva pariskuntapelasi shakkilaudalla shakkia. Siirrettyään nappulaa he siirtyivät takaisin omalle paikalleen jonossa.



Vaikuttava näyttely on kuin matka kaleidoskoopin tapaan koko ajan muuttuviin, uusiin maailmoihin. 


Purkutaide-kotisivulla todetaan: "Purkutaide-projekti havainnollistaa purkua odottavien hukkatilojen potentiaalia järjestämällä niihin taide- ja kulttuuritoimintaa. Olemme tähän mennessä toimineet seitsemässä eri kohteessa ja kahdeksas on Taiteen kotitalo." Tavoitteena on myös ollut, että purkutuomion saaneen ja ilkivallan kohteena ollut talo jättäisi toisenlaisen muistijäljen ympäristöönsä.


 












Näyttelystä otetut kuvat ovat satunnaisessa järjestyksessä ja 
tekijöiden tiedot puuttuvat, pahoittelen! Näyttely oli niin valtavan laaja ja koronan vuoksi yritin pitää näyttelyssä käyntini lyhyenä, vaikka käytinkin hengityssuojaa koko ajan.
















Taidehörhölle paikka oli kuin pala taivasta, yhdessä näyttelyssä pääsi tutustumaan moneen taiteilijaan ja sukeltamaan eri huoneissa mitä kummallisimpiin universumeihin. 



p



Töistä näki, että ne oli tehty rakkaudesta lajiin, jotkin toteutukset olivat todella vieneet aikaa. Tätä taidenäyttelyä on helppo käydä katsomassa sellaisenkin, joka ei yleensä ole kiinnostunut taiteesta.









Yllä olevan kuvan taiteilijan näyttelyssä oli hauska oivallus. Menin pimeään huoneeseen ja ihmettlin, kun mitään ei näkynyt ja siteen hoksasin ovensuussa olevat lyhdyt. Kuvat näkyivät vain lyhdyn valossa, tunnelma oli taianomainen.


Twitterissä näyttelyä on kommentoitu mm. seuraavasti:

Vahva elämys!

Hieno taidepläjäys, käyntisuositus!

Tunnin jonotus kannatti. Taiteen kotitalo Keravalla oli hurja kokemus! Upeaa, puhuttelevaa taidetta!







Taiteen kotitalo on taidemaailman vuoden tapaus. Olen häkeltynyt kaikesta näkemästäni. Siellä tuli olo, että on Linnanmäen Vekkulassa eikä taidegalleriassa.

Ylitti kaikki odotukset.









2 comments:

Tuula said...

Hienoa graffititaidetta Keravalla! Itse asustelen Helsingissä ja täälläkin on mielestäni useaita hienoja katutaideteoksia. Muutenkin graffitit ja muraalit ovat mielestäni kivoja lisiä kaupunkikuvaan, kunhan ne tehdään sallittuun paikkaan. Asutuista taloista sekä toimistorakennuksista ymmärrän niiden poiston.

Lea/kiertoidea said...

Tämä oli kyllä hieno projekti, ja Helsingissä käydessäni kuvailen katutaidetta, ne ilahduttavat kovasti minuakin! Kannatan ajatustasi luvallisista graffiteista. Kiitos vierailusta ja kommentistasi <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...