Pages

FAMO palashampoot ja hoitoainepala




famo shampoopala




Etsinnässä oli oikeasti toimiva palashampoo. Olen kovasti tykästynyt palashampoihin, sillä ne ovat riittoisia ja  käteviä käyttää. Lisäksi palakosmetiikkatuotteet eivät  sisällä vettä,  joten muovisia pakkauksia ei tarvita ja tuotteet säilyvät ilman säilöntäaineita.

Kaupallinen yhteistyö FAMOn kanssa



Olen kokeillut eri palashampoita vuosien varrella ja kokemukseni ovat olleet vaihtelevia. Aiemmin käyttämäni palashampoo oli omiin kuiviin hiuksiini aivan liian pesevää, hiukseni menivät tosi huonoon kuntoon, ne takkuuntuivat ja päänahka kutisi. Syynä ongelmiin oli SLS (Sodium Laureth Sulfate), joka on useimmissa pesuaineissa kuten shampoissa se pesevä aine, mutta joka ikävä kyllä myös kuivattaa ja vie hiuksista niiden omaa luonnollista kosteutta. 

Toinen hiussaippua, jonka ostin ekokaupasta  jätti puolestaan hiukseni aivan tahmeiksi ja vahamaisiksi, hiukset tuntuivat ällöttäviltä. Omiin hiuksiini ei tehonnut edes etikkahuuhtelu, jota suositellaan mikäli hiukset tuntuvat tahmeilta. 

Näiden huonosti onnistuneiden kokeilujen jälkeen suhtauduin hieman skeptisesti FAMOnkin palashampooseen. Päätin ryhtyä kokeiluun., sillä halusin löytää minulle toimivan palashampoon ja hiukseni kaipasivat kosteutta. 



Miksi FAMOn palashampoo?


FAMOa on kehuttu paljon facebookin eri ryhmien keskusteluissa, ja ennen kokeiluani kyselin käyttäjiltä kokemuksia. Keskimäärin 2x/vko pesevillä pala on kestänyt ainakin 6kk, joten ne ovat riittoisia. Moni mainitsi myös FAMOn palojen inci-listan -  valmistusaineiden lista on tosi lyhyt ja aineet maallikonkin helposti tunnistettavissa. Turvallisista luonnon raaka-aineista valmistetut tuotteet ovat turvallisia myös lapsille.

FAMOn puolesta puhui myös se, että shampoopalat ovat, kuten nimikin sanoo - shampoopohjaisia. Useimmat markkinoilla myynnissä hiussaippuat ovat saippuapohjaisia, siksi niillä on taipumus kuivattaa ja kerrostua hiusten pintaan. FAMOn shampoopalat on kehitetty kaikille, joille palatuotteet eivät ole aiemmin sopineet.  FAMO onkin tuonut markkinoille ensimmäisenä Suomessa shampoopohjaiset palashampoot ja hoitoainepalat!



Faktoja FAMOsta


- kierrätettävä pahvipakkaus, ei muovia
- kiinteää pala on helppo kuljettaa
- säilyvät ilman säilöntäaineita, koska tuotteissa ei ole vettä
- palat ovat luonnonkosmetiikkaa, valmistettu vain luonnon aineista
- ekologinen ja biologisesti täysin hajoava
- ei silikoneja tai parabeeneja
- ei SLS:a
- riittoisa
- tuotteita saatavana eri hiustyypeille
- kotimainen
- saatavilla eri puolelta Suomea, myös verkkokaupoissa


Pöllöpalat ovat lisäksi vegaanisia ja tuoksuttomia, tuotteita suunnitellessa kohderyhmänä ovatkin olleet tuoksuherkät. Tuoksua kaipaaville paloja löytyy myös eri eteerisillä öljyillä maustettuna. Palashampoita on saatavana hauskoina pöllöpaloina sekä perinteisinä paloina.



FAMOsta yrityksenä tiesin vain sen, että kysymyksessä on kotimainen yritys. Ilokseni huomasin, että tämä yritys on  täältä asuinpaikkakunnaltani Tuusulasta!  Haluan promota rakkaan kotikuntani yrittäjiä ja uskaltauduinkin lähestyä tätä yhden naisen yritystä pyörittävää Johanna Merilinnaa. Kirjoitin hänelle pyytääkseni näytettä blogikirjoitusta vastaan. Johanna kyseli millaiset hiukset minulla on ja hän valitsi tosi kuiville, luonnonkiharille hiuksilleni palashampooksi kaikkein kosteuttavimman tuoksuttoman Untuvan. Johanna valmistaa kaikki FAMOn tuotteet käsin!



FAMOn shampoopaloissa löytyy valikoimaa eri hiustyypeille




Tämä on ihka ensimmäinen kerta, kun teen kaupallista yhteistyötä blogin kymmenen vuoden olemassaolon aikana. Käytän monenlaisia ympäristöystävällisiä tuotteita ja itselle sopivien  tuotteiden etsimisessä on urakkaa ja uskon, että hyvät vinkit helpottavat ekologisempiin tuotteisiin siirtymistä. 


Kokemukset FAMOn palashampoosta ja palahoitoaineesta?


Tässä vuoden takaiset tunnelmat ensimmäisestä kokeilusta: Kostutin hiukset ja sivelin shampoopalalla päätäni, jonka jälkeen vaahdotin shampoon, mikä onnistuikin helposti! Aiemmin kokeilemiani palashampoita on ollut vaikea saada vaahtoamaan ja pesu on ollut hankalaa.  Huuhtelin shampoon pois ja ensimmäisen käyttökerran jälkeen tunne oli - ei voi olla totta! Hiukset eivät olleet takkuiset pesun jälkeen ja ne  olivat ihanan pehmeät. Olen lukenut testaajien kokemuksia parista blogista ja ajattelin, että niissä saattaa olla vähän "markkinointilisää", mutta kyllä on pakko todeta, että tulos oli upea jo pelkän shampoopesun jälkeen!



Shampoopalat ovat erittäin hoitavia, joten et välttämättä tarvitse hoitoainetta



Hoitoainetta ei siis välttämättä tarvita, sitä voi käyttää myös kerran viikossa tehohoitona. Pesun jälkeen kuivasin hiuksiani ja levitin hoitoainepalaa rutikuiviin  hiuksiini tyvestä latvaan päin. Myös hoitoaineet ovat hyvin hoitavia, joten pidin vaikutusajan aika lyhyenä ja huuhtelin hiukseni. Kuivuttuaan hiukset olivat edelleen ihanan pehmeät ja latvat kihartuivat itsestään. 


Vinkkinä vielä se, että shampoopalla kannattaa sivellä hiuksia kevyesti. Toisella pesukerralla levitin shampoota päähäni aika raskaalla otteella ja sen pois huuhtomisessa meni aikaa, lisäksi päänahka kutisi hieman illalla, joten jouduin pesemään hiukseni uudestaan.  Nämä pöllöshampoopalat ovat täyttä tavaraa! Markettien vesiliruja tulee helposti hölvättyä hiuksiin jotta ne pesevät ja hoitavat hiuksia kunnolla. Hyvin hoitavat tuotteet saattavat kertyä joillakin ajan mittaan päänahkaan, ja minulla rutiineihin kuuluu päänahan kuorinta karkealla merisuolalla silloin tällöin.


Shampoopalat ovat erittäin riittoisia





Famon shampoopala ja hoitoainepala ovat olleet käytössäni yli 12kk ja palat ovat pienentyneet aika vähän, kuten kuvasta näkyy. Pöllöpaloista on kulunut puolet vuoden aikana. Paloilla on tehty kaksi pesua viikossa lyhyisiin hiuksiin, poislukien 1krt/kk tehty muulla aineella pesu, joten palat ovat tosi riittoisia. Famon palojen hinta tuntui mielestäni korkealta, mutta nämä palat kestävät minulla vähintään 2 vuotta, joten ne ovat edullisia.

Säästöä syntyy myös siinä, että palashampoota ei tule lorautettua liikaa pullosta, kuten nesteiden kanssa helposti tapahtuu. Shampoopalojen keskimääräinen hinta on n. 12e, mutta ne ovat todella riittoisia, eikä kaupassa tarvitse juosta parin kuukauden välein. Lisäksi Famon shampoopalan kanssa ei välttämättä tarvitse enää hoitoainetta, joten siinäkin syntyy säästöä. Historiaa ovat myös kassiin pullosta valuneet shampoot...

Tehtävänimikkeeenä Laura -blogissa todetaan FAMOn tuotteista näin: "Erityisen kivaa on se, että tuotteen pitäisi olla hyvin riittoisa ja pitkäkestoinen – näin se on ehdottomasti ekologinen, mutta myös kukkaro kiittää, jos tuotetta täytyy olla ostamassa harvemmin lisää."



Curly girl ja Famo




Viime vuoden keväällä tutustuin luonnonkiharille hiuksille tarkoitettuun Curly Girl -metodiin,  jonka ideana on välttää sulfaatteja, silikoneja, kuivattavia alkoholeja tai hiukseen kertyviä vahoja. Pidän metodia hyvänä, sillä hiukseni voivat paremmin kuin ennen ja nämä FAMOn palashampoot sopivat, koska ne eivät ole saippuapohjaisia. 

Vuoden FAMO-tuotteiden käytön jälkeen hiukseni ja hiuspohja voivat todella hyvin. Olen voinut vähentää hoitoaineen määrää jo puoli vuotta sitten, eli hiukset ovat saaneet hyvin kosteutta lisää. Hiukset ovat vahvistuneet ja tuntuvat hyvältä.



Käyttövinkkejä FAMOn shampoo- ja hoitainepaloihin:


- sivele shampoopalaa kevyesti päähäsi ja vaahdota
- huuhtele huolellisesti
- koska shampoopala ovat erittäin hoitavia, sen kanssa ei välttämättä tarvitse hoitoainetta
- shampoopalalla voi pestä myös meikit ja koko vartalon
- säilytä paloja niin, että pala pääsee kuivumaan käyttökertojen välillä (esim. luffa, pesusieni)
- levitä hoitoainetta vain pituuksiin ja latvoihin
- jos hoitoaine tuntuu liian hoitavalta, pienen palan voi liottaa pariin teelusikalliseen vettä



HUOM!
 Instan puolella arvonta, 
jossa voit voittaa itsellesi sopivan shampoopalan!
Arvonta päättyy sunnuntaina 
15.3.2020 klo 18.

Famon jälleenmyyjät ja verkkokaupat


Jälleenmyyjät löydät tästä linkistä, nämä mainiot tuotteet ovat myynnissä kaupoissa ympäri Suomen  ja verkkokaupoissa.



FAMO:n löydät täältä


PS. Tässä muita blogijuttuja Famosta:




Glitteriaddikti, jutussa Ansku kokeili myös koirien palashampoota koiralleen:
Ei yhtään pöllömpi shampoo

Beauty Highlights: Kotimaiset FAMO shampoopalat - sinulle, jolle perinteiset palashampoot eivät sovi!

Tässä vielä Karkkipäivän juttu, tämäkkää tietoa kaupan olevista palashampoista!




2 comments:

Nyyti said...

Kiinnostuin tästä todella! Olen kokeillut hirvittäviä määriä erilaisia shampoita tämän ongelmallisen päänahkani ja kuivien hiusteni kanssa. Toiset ovat parempia, valtaosa huonompia, mutta sitä täydellistä tuotetta ei ole vielä löytynyt. Pitänee ottaa tämä siis seuraavaksi testiin.

Lea/kiertoidea said...

Kiitos kommnentista ja kiva kuulla! Toimivan shampoon etsiminen on kyllä tosi turhauttavaa (ja kallista) ja olen aikas helpottunut, että tämä combo toimii minulla. Onnea "sen oikean etsimiseen" ja toivotaan, että Famot olisivat sopivia. Näistä omistani en kyllä aio enää luopua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...