Pages

Perusmekosta uniikki pienellä tuunauksella - Pimping a dress





Ystäväni  Johanna kirjoi mekkoonsa Muumien Mymmelin kuvan, näin hän kertoo mekostaan:

Idean mekkoon sain kaupassa myytävästä mekosta ja päätin kokeilla oman mekkoni  tuunaamista. En ole tehnyt aiemmin vastaavaa, mutta halusin yrittää. Ja jos joskus kyllästyn kuvaan, voin laittaa vaikka taskun sen päälle.



Kirjonnan tekeminen:





1. Printtaa tai kopioi haluamasi kuva ja leikkaa se irti ääriviivoja myöten, näin saat aukosta valmiin sabloonan itsellesi, jonka avulla hahmon muoto on helppo piirtää.







2. Pingota vaate maalarinteipin avulla tukevan pahvin päälle. Itse käytin postipakkausta, jossa oli tullut kirja. Kiinnitä sabloona nuppineuloilla ja piirrä ääriviivoja pitkin.


Kun käytät vain yhtä kangastussia, lopputulos on ehkä tyylikkäämpi kuin jos käytät useita värejä.








3. Jos et ole tyytyväinen lopputulokseen, tai haluat muuten vain korostaa joitain yksityiskohtia kuvassa, voit kirjoa päälle kirjontalangalla. Käytin ristipistoissa käytettäviä DMC-ja helmilankoja. Työhön ompelin kolmella eri värillä, kuitenkin niin, että violetti on pääväri.



Tuunauksen tekijä onkin monille tuttu Kiepauksen perustaja Johanna Janhonen, hänet löytää mm. instasta nimellä  @jjanhone. Tämän lisäksi hän on oikea somen moniottelija ja rautainen someammattilainen, jonka asiantuntemusta olen vuosien varrella hyödyntänyt monet kerrat. Kiepauksen löydät mm. fb:sta, siellä jaamme kierrätysideoita laidasta laitaan. Kiepauksen ryhmään saa jokainen kierrätystä ja tuunaamista harrastava julkaista ideoitaan, olet lämpimästi tervetullut joukkoon!




No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...