Anu Tuominen Taidehallissa

Anu Tuomisen (1961) hykerryttävä, värikäs näyttely Helsingin Taidehallissa 1.3.2020 saakka. Hän  käyttää teoksissaan löytämiään aarteita, jotka ovat peräisin kirpputoreilta, kierrätyskeskuksesta, roskalavoilta, luonnosta. Teoksien määrä huimaa, katsomista riittää ja taidokas materiaalien työstäminen ilahduttaa. Tämän hellyyttävän, murjottavan  otuksen ohjaamana astuin rappusista vasemmalle sisälle näyttelyyn. Alla oleva koko teos on rakennettu Taidehalliin, kuten moni muukin näyttelyssä ollut työ.

Oikealle vasemmalle - Vasemmalle oikealle (2020)

Etsin ja teen taidetta
tutusta ja tavallisesta,
jotta kukaan ei huomaisi,
saisi varoitusta,
ehtisi asennoitua siis aseistautua
vaan tulisi yllätetyksi
jollain selittämättömällä
kokemuksella, aavistuksella,
vailla taiteen tilannetta
ja tuntomerkkejä,
tulisi keksineeksi itse,
nähneeksi eikä vain katsoneeksi.

Anu Tuominen 1995 (Lähde: kotisivut)

Maakellari (2003-)

Taiteilija käyttää töissään keräämiään ilmaisia, halpoja, rikkinäisiä ja muille arvottomia esineitä. Tämä  tuo hänen mukaansa pakottomuuden taiteen tekoon ja on merkittävästi ekologisempaa. Monissa töissään hän ottaakin kantaa vanhan säilyttämiseen ja luonnon kunnioittamiseen mm. keräilyesineitä käytettäessä tavaran pitää olla jollakin tavalla vaurioitunut. 

.

Klapit (ei saa polttaa) (2009)

Laaja maa (2011)

Rannalta löytynyt harja saa uuden merkityksen, tuo pieni kauris on n. 3mm korkuinen!

Aamulla varhain meren rannalla (1998-)

Tähän teokseen Tuominen on kerännyt saippuakoteloita ja meren rannalta löytämiään kiviä

Pigmenttejä (2020)

Tuominen leikittelee väreilllä ja väriteorioilla, hän sekoittaa erivärisiä lankoja keskenään ja luo niistä uusia värejä. 

Keskiharmaa (2017)

Rouva Albersin värisekoituksia (1994)

Sadetakki (2002, 2018)

Arkisto (2020)

Nälkä (1993)

Lähteellä (2009)

Lanka on viiva, viiva on lanka (2020)

Teoksissa käden jälki on taitavaa,  ohuen ohuilla langoilla virkatut, ommellut ja kieputetut teokset ovat melkeinpä salpasivat henkeni.  HS:n artikkelissa niitä kuvaillaan  hitaiksi töiksi, mikä kuvaa niiden tekoprosessia hyvin.

Viivaa (2009)

Kahvia ja kermaa (2014)

Oikeita väriympyröitä (1997-)

Monet taiteilijan töistä ovat jatkuvassa prosessissa, kuten tämä kirpputoreilta ja pois heitetyistä patalapuista tehty työ. Kun teokseen löytyy uusi patalappu,  kaikkien patalappujen järjestys muuttuu. 

Anu Tuomisen kotisivut

Tekstiiliopettaja-lehden artikkeli,  jossa Anun ajatuksia itsestään taiteilijana ja siitä, miten teokset ovat muotoutuneet

HS on pieni esittely näyttelystä,   ja kuukausiliitteessä 2/2020 on iso, neljän aukeaman kokoinen artikkeli Tuomisesta ja näyttelystä

Näyttely kosketti monella tasolla, niin käsityöammattilaisen näkökulmasta, kuin kierrätysintoilijan ja taiteen rakastajan vinkkelistä. Sydäntä lämmitti se, että vanha tavara ei ole arvotonta, vaan ne on nähty tärkeänä, sillä tavarat ovat pala kulttuuriamme ja muistiamme. Kekseliäisyys ja huumorintaju tekivät isosta näyttelystä yllätyksellisen. Tuominen onkin vuonna 2003 palkittu Ars Fennica -palkinnolla.

PS. Kävin näyttelyssä kaksi kertaa ja silti katsottavaa riitti!

Vanhan rakennuksen interiööri sopi kauniisti näyttelyyn, töiden asettelussa on hauskasti hyödynnetty lattian kuviointia


Muita käsityöaiheisia näyttelyitä blogissa:

Heli Laaksonen
Pistot
Vaaleanpunainen virkattu talo
Mirja Marsch