Surullisten uutisten Suomi

kiertoidea

Viimeisen vuoden ajan Suomi on ollut surullisten uutisten maa: moni perheellinen on tehnyt surullisen ratkaisunsa omasta ja lastensa puolesta, lopullisesti. Moni nuori on tullut siihen pisteeseen, että pahasta olosta ei ole enää ulospääsyä, vaan ratkaisu on itsemurha. Osa näistä nuorista tappaa itsensä lisäksi muita. Jokainen on vastuussa omasta elämästään, mutta kenelläkään ei ole oikeutta viedä elämää toiselta ihmiseltä. Ei kenelläkään.

Tämä aihe on ollut mielessäni jo pitkään ja olen halunnut kirjoittaa siitä. Vasta pari päivää sitten toivottelin voimia Löydön Johannalle, jolla on suru läheisen poismenon vuoksi. Tänä aamuna sain järkyttävän ja surullisen puhelun, nyt olen itse samassa tilanteessa, tätä ei pysty pukemaan sanoiksi.  

Olen seurannut tätä nykyistä elämää huolestuneena, sitä mikä maailmassa on tärkeää ja mitä se tekee ihmiselle, varsinkin lapsille. Vanhemmista vedetään työelämässä kaikki irti, elämä on suuressa osassa tavaran ja elämyksien hankkimista varten. Rahallahan niitä saa vai mitä?  Miten käy niille, joilla ei ole rahaa, työtä, ovat sairaana, masentuneita? Putoavatko he kuin ulos oikeasta elämästä, koska lapsia ei ole varaa viedä joka kesä johonkin uuteen Landiaan? Tai koska oppilailla ei ole aina koulussa päällä vaatteita, jotka ovat kuin suoraan kaupan hyllystä?  Viimeisimpiä leluvillityksiä? Me hukumme tavaraan, mutta olemmeko sen onnellisempia?

Mietin usein niitä nuoria, joiden elämän pitäisi olla edessäpäin ja intoa ja halua tehdä töitä ja pärjätä. Esimerkiksi tänä kesänä kesätöitä on ollut tarjolla hyvin vähän, miten ihmeessä nuoret pääsevät työelämään kiinni, kun kokemusta ei ole? Kun ei ole töitä ei ole myöskään rahaa, sehän tässä maailmassa on yksi ihmisenä olemisen mittari. Entä jos ei olekaan uraputkea ja rahaa?  

Omalta osalta haluan levittää ajatusta rahalla ei saa kaikkea. Yksi niistä on se tunne, kun on tehnyt jotakin itse. Omien käsien jäljen näkeminen on palkitsevaa, siitä vain tulee niin hyvä mieli. Itse tehdyssä on pala omaa sielua ja sen arvokkaan kokemuksen haluan jakaa myös lapsille ja nuorille. Koulussa töissä ollessani koitan vetää kaikenlaisia tuunauspajoja, jotta nuoret oppisivat tuunaamaan itse. Se on hyödyllistä varsinkin jos omaa rahaa ei ole, ja joskus Sen Oman Kodin voi sisustaa kierrättämällä tai tuunamalla, jos nyt halutaan ajatella vaikka vain ihan tuota asiaa hyödyn näkökulmasta. Itse korostan usein sitä, että esimerkiksi se, että osaa korjata rikkinäisen tavaran on osa elämänhallintaa. Tärkeitä asioita ei kuitenkaan saa rahalla, tänään se on ollut entistä kirkkaampana mielessä, mikä elämässä on tärkeää.  

Käsin itse tekemällä joutuu uusien asioiden eteen, miten ratkaista Kierrättäessä joutuu pakosta pohtimaan ja ratkomalla asioita oppii, että ongelmille on mahdollista löytää ratkaisu. Niille vaikeillekin.

Käsillä tekeminen auttaa käymään omia tunteita läpi, viisas kaverini kirjoitti tämän saman tarina kerran erääseen lehtikirjoitukseen. Pieni ja naiivi tarina, mutta minulle tärkeä. Olen ohjannut eri aiheisia kierrätyspajoja ja eräällä kerralla teimme taas marionettinukkeja. Innokas askartelija, pieni tyttö, teki nuken joka oli hänen rakkaan marsunsa näköinen. Näin äitiä talven mittaan useamman kerran ja hän kertoi, että marsu-nukella leikittiin todella paljon, siitä tuli kovasti mieluinen. Seuraavana vuonna jatkoimme taas uusien nukkejen tekemistä. Mutta pienen tytön marsu oli juuri kuollut, ja tytöllä oli kova suru tämän vuoksi. Tytön äiti keksi ottaa marsu-nuken mukaan pajalle, ja yhdessä he tekivät nukelle siivet, nukesta tuli enkeli. Niin, se oma rakas marsukin oli nyt enkeli, taivaassa, siellä sen on hyvä olla.

Siellä taivaassa on nyt meidän rakas, sydämissä on kova ikävä. Olkoon enkelit tielläsi.

Vaikeuksista huolimatta blogi jatkaa, oman käteni jäljen näkeminen antaa minulle voimia. Kiitos lukijat <3