Päivä päivältä suru rakentuu ajatukseksi, että tapahtunut on vain hyväksyttävä. Suru on, kuolema on niin lopullista ja peruuttamatonta. Kauniit muistot pyörivät mielessäni, nyt kummipoikaani ei ole olemassa kuin meidän muistoissamme, sydämissämme.
Tuntuu niin väärältä, että hyvän, kiltin ja kauniin sielun omaavan ihmisen piti lähteä, kun taas kaiken maailman hyväksikäyttäjät ja pahantekijät saavat elää ja aiheuttaa pahaa muille. Mutta sellaista elämä vain on.
Olemme yhdessä, kukin omalla tavallaan ja kyvyllään, päättäneet elämän pitää jatkua. Helppoa se ei ole, ikävä on niin kova.
Teille muillekin jotka olette menettäneet rakkaanne, toivon voimaa sydämeen jatkaa eteenpäin <3
En palaa tähän aiheeseen enää täällä blogissa - kiitos kun olette olleet mukana.
We have recently lost a family member. Slowly day by day we realize that it is something that have to be accepted. I'm feeling very sad, and all those beautiful memories are in my thoughts. That good, kind person who has a beautiful soul is living only in our memories and hearts. It feels so wrong, that he had to go, and bad people are living and hurting other people. But that's the way life is.
I wish you all, who have lost a loved one, strength in your heart to go on <3
Otan osaa suruusi. Voimia!
ReplyDeleteKiitos Vyyhti <3
DeleteSurulle pitää antaa oma tilansa ja aikansa. Voimia!
ReplyDeleteTuo on niin totta, kiitos Nau ;) <3
DeleteVoimia täältäkin! Suru purkautuu kirjoittamalla, käsittelemällä tunteita ja jakamalla ne. Hienoa, että jaksat ja haluat kaiken keskellä tuoda asisoiden monet puolet esiin täällä blogissa.
ReplyDeleteKiitos Aarnis, näin se on ja kiitos sen muistuttamisesta <3 Olen jo pitkään miettinyt tuon edellisen kirjoituksen kirjoittamista ja nyt oli sen aika. Tämä maailma, jossa me tällä hetkellään eletään, on jotenkin niin vinksallaan, mutta uskon että kaikkien niiden hyvien asioiden puolesta kannattaa ja pitää taistella.
DeleteVoi Lea, otan osaa myös teidän suruunne <3 Nyt kun suru on konkreettisesti mukana omassa elämässä...ymmärtää ja tuntee paremmin niiden kanssa jotka ovat samassa tilanteessa. Meillä suru on varmasti hiukan eri sorttinen, kun kysymyksessä oli vanha ihminen. Teidän kohdalla ilmeisesti melko nuori:( Silloin se on vielä paljon vaikeampaa hyväksyä. Iso lohdutuksen hali sinulle ja voimia tuleviin<3
ReplyDeleteKiitos Johanna <3 Niin, juuri olin laittanut kommentin samasta aiheesta blogiisi ja nyt olen itse surevien joukossa. Vaikeinta tässä asiassa onkin sen hyväksyminen, kun on kyseessä nuori ihminen, mutta elämä jatkuu. Halaus sinullekin, edetään eteenpäin pieni askel kerrallaan <3
DeleteHalaus ja voimia! Elämän täytyy jatkua ja suru kulkee siinä mukana. Kädentaidot totta tosiaan tarjoaa hyvän välineen ja opetuksen moneen elämässä vastaan tulevaan asiaan. Se on myös hyvä tapa käsitellä surua.
ReplyDeleteOma isoisäni, paappa, kuoli yllättäen aikoinaan ja hänen kuolemansa surutyöhön minulla auttoi hautajaisvalmisteluihin osallistuminen käsityötaitoja hyödyntämällä.
Toivotaan parempaa huomista tänne maailmaan, jossa liian monen ihmisen mieli sairastuu.
Voi Henni <3 Olet kyllä taitava pukemaan asioita sanoiksi, kiitos niistä. Surun hetkellä huomaan käsin tekemisen tuovan voimaa ja juurruttavan maahan. Elämän mennessä eteenpäin suru soljuu edelleen mukana.
ReplyDeleteToivotaan parempaa huomista :)
Voimahalaus! Lämmin osanottoni teille!
ReplyDeleteKiitos Riitta Sinikka <3
ReplyDelete