WOW!


Puku - Anu Ek - Dress




Arvaatte varmaan, että silmäni rävähtivät teevadin kokoisiksi kun näin tämän puvun Keravan EYE-optikkoliikkeen (liike nyttemmin lopettanut) ikkunassa. Parkkeerasin hetioitis vaaleanpunaisen pyöräni liikkeen eteen,  kipaisin sisälle kysymään kuka puvun on valmistanut ja olisiko sitä mahdollista tulla kuvaamaan. Puvun, sekä nämä muut postauksessa näkyvät tuotteet on tehnyt koruseppä Anu Ek. Anu sattuikin olemaan viereisen kadun markkinoilla myymässä korujaan ja sain häneltä luvan kuvien ottamiseen ja myöhempään julkaisuun. Muutamaa päivää myöhemmin palasin uudelleen kauppaan kamera mukanani ja näpsyttelin nämä kuvat. 

Tuotteet on tehty optikkoliikken lasien mallilinsseistä, eli niistä joita on kaikissa myytävissä  kehyksissä. Tavallisesti linssit päätyisivät kaatopaikalle tai energiajätteeksi, mutta nämäpä  pääsivät korusepän käsittelyyn. Koruja on myynnissä tuolla optikkoliikkeessä, hienoa että he ovat ottaneet kierrätyskorut valikoimiinsa!


Korut - Anu Ek - Jewelry

Anun sivut löytyvät nimellä anu ek design.



Lampunvarjostin - Anu Ek - Lamp shade

Pyysin jo aika aikaa sitten yhden toisen optikkoliikkeen keräämään itselleni samaisia linssejä ja niitä onkin sievoinen pussillinen, haaveena on tehdä niistä lampunvarjostin. Näistä saisi myös aivan mielettömän hienon verhon ikkunaan tai oveen. Harmittaa ajatella kuinka paljon näitä linssejä meneee vuosittain kaatopaikalle, ja siksi halusinkin jakaa nämä kuvat täällä. Huikean kaunis ja inspiroiva materiaali! 

You can guess that my yes widened open, when I saw this dress in the window of a local optician here in Kerava. Immediately I parked my pink bike in front of the shop and went inside to ask who has made it. The dress and all the other items were made by Anu Ek, who is a jewelry smith. Usually the lenses end up to landfill, but these got a new life in her hands. The optician keeps selling these jewelry in her shop and I think it's great.

I asked another local optician to collect me these lenses and I have a bagful of them. I'm planning to make a lampshade, the lenses are a such a beautiful and inspiring material!



Lankarullatonttuja - Thread spool elves



elves

Vanhoista lankarullista tonttuja ja enkeleitä







Kaivelin vanhoja joulukoristeita esiin ja löysin nämä askartelukurssille malliksi tekemäni tontut ja enkelit. Jotain ihanan vanhanaikaista näissä koristeissa on, ne tuovat mieleeni lapsuuden jolloin tehtiin näitä hahmoja. Päät ovat massapalloja ja ne on kiinnitetty Erikeeperillä. Silmät olen tehnyt ohuella tussilla ja liidulla oli helppo pyöräyttää punaiset posket kaikille.


When I was looking for my old Christmas decoration I found these  elves and angels. They look a little old fashion in a nice way, they remind me about my childhood when we made a lot of these. Heads are pulp balls, eyes drawn with a marker and cheeks with a crayon. I have used PVA glue.

Arvonnan voittaja ja illan dokumentti - Winner

Kirjan arvonta on suoritettu ja voittaja on Kiiu, onnea onnea! Laitatko minulle tuolta toiselta sivulta löytyvään sähköpostiosoitteeseen yhteystietosi, niin saan laitettua paketin postiin loppuviikosta.Kiitos vielä teille kaikille arvontaan osallistuneille!

Illalla TV1 esittää elokuvan Säilöttyjä unelmia, eli Katja Gauriloffin tekemän dokumentin säilyketölkin matkasta ruokapöytään. Mielenkiintoinen dokkari! Moni teistä on varmaan jo nähnyt elokuvan, minulta se on vielä näkemättä ja aion katsoa sen illalla. 




Image: kiertoidea

Leivinpaperista leikattuja lumihiutaleita, kiinnitys ihan tavallisella liimapuikolla. Saas nähdä kuinka kauan liukas leivinpaperi pysyy ikkunassa :)

Ongelmia pesukoneen kanssa? - Washing machine problem?



Tämän postauksen aihe ei liity sitten millään lailla kierrätyskäsitöihin. Päätin kuitenkin kirjoittaa jutun aiheesta, koska se saattaa säästää jonkun lähimmäisen uuden pesukoneen ostamiselta. Tämä tapahtui pari viikkoa sitten: 

Pesukone ei pese kunnolla

Oma pesukoneeni on n. 8 vuotta vanha ja se alkoi temppuilla pari kuukautta sitten. Pyykit tuoksuivat koneesta ottaessa pahalta. Kummallisinta oli se, että kun otin pyykit pois koneesta, osa pyykeistä oli jostain kohdin aivan kuivia. Ajattelin, että vedenottoletku voi olla tukossa, ehkä vesi ei pääsekään virtaamaan kunnolla. Tarkistin asian, vika ei ollut siinä. Viimeisellä kerralla pyykkiä pestessä koneeseen ei ollut tullut vettä lainkaan, ja kyllä, vesihana oli auki. Pesin pyykit vielä uudelleen, sama tulos. Pelkäsin että kone on hajonnut, eikä  nyt muuton jälkeen olisi yhtään ylimääräräistä jeniä laittaa uuden koneen ostamiseen. Melkein tuplasti isompaan asuntoon muuton takia on pitänyt hankkia kaikkea ja vaikka hankin mahdollisimman paljon tavaraa kirpparilta rahanmenolta ei ole voinut välttyä.

Yleensä putsaan pesukoneen nukkasihdin muutaman kerran vuodessa. Edellisestä kerrasta on reilustu yli puoli vuotta ja nyt avattuani sihdin syy koneen temppuiluun selvisi: nukkasihdissä oli pitkiä teipinpätkiä ja paperinpalasia. Sihtiin oli kerääntynyt paljon harmaata töhnää joka haisi niin kuvottavalle että oksennus oli lähellä.

Irroitin töhnät hanskat kädessä ja pesin sihdin + paikan johon se laitetaan vanhalla tiskiharjalla. Laitoin koneen pyörimään ilman pyykkiä yhden kerran ja a vot, tämän jälkeen kone on toiminut moitteettomasti!!!



Mitä löytyikään naapurini koneesta?


Huojentuneena kerroin tämän pikku stoorini  alakerran naapurilleni, joka sanoi että hänen pesukoneensa ei linkoa enää kunnolla. Lähdimme saman tein alakertaan ja aukaisin koneen nukkasihdin. Jo luukkua avatessa tuttu haju tulvi nenään, onneksi se ei ollut yhtä kamala kuin omassa koneessani. Ja jopas löytyikin syy: sukka ja kolme kolikkoa, rahaa löytyi 1,70e edestä :) Pesimme sihdin jne. ja toistimme samat operaatiot, nyt kone toimii taas. 

Tämän jälkeen päätin tehdä jutusta tästä postauksen, ja olisi ollut hauskaa laittaa tähän nuo karseat kuvat oikeasta tilanteesta, mutta eipä niitä silloin tullut otettua. Nämä kuvat on siis otettu jälkeenpäin ja nukkasihdissä ole siis mitään hupaisia yllätyksiä, eikä tietty sitä karseaa haisevaa töhnää.

 Täällä se nukkasihti - There is the lint filter

Tässä kohdassa tarvitaan ruuvimeisseliä ja rätti alle, sillä koneesta valuu kohta vettä 
(ja matto pois alta)
Here we need a screwdriver (remove the carpet, there'll be water running soon)

Tässä nyt siis se nukkasihti pesun jälkeen
Here it's after washing


Tulevaisuudessa ajattelin kirjoittaa näitä tämän tyyppisiä  niksipirkka -juttuja aina kun niitä tulee vastaan, eli juttujen repertuaari laajenee hieman. Tavaroiden korjaaminen ja fiksaaminen  ovat ekotekoja parhaimmillaan, eikä esimerkiksi tuo nukkasihdin putsaaminen ei vaadi mitään erityistaitoja  tahi työkaluja. Pieni homma saattaa säästää toimivan koneen päättymisen kaatopaikalle ja säästö tuntuu myös kuluttajan rahakukkarossa.

Onneksi paukkupakkaset ovat ohi, huh! Hyvää viikonloppua ja joulun odottelua kaikille!


This time my post has nothing to do wit recycling crafts, but I wanted to talk about this issue, cause it might save somebody from buying a new washing machine. Recently my laundry has  been dry when I have taken them out from the washing machine. I have checked the water hose, it was OK. Last time my laundry was compöetely dry,  and yes, the water was on.

I usually  check the lint filter of my washing machine a few times a year, but I haven't done it at least for six months. So, I opened the filter and oh that smell, it was so disgusting that I almost puked. And I found the reason why my machine wasn't working: inside the filter was tape and paper peaces. I cleaned it with an old dish brush, and after that the machine washed through a program without any laundry. And my washing machine has worked perfectly since that!

I was so happy and told this "story" to my neighbor, and she told that she has problems with her washing machine, her laundry come out wet. So, straight away we went downstairs to find out if she had the same problem. I opened the filter, and inside there was three coins (1,70e!) and a sock. So, we removed them and her machine has been working well since that day.

I didn't take any pictures while I was cleaning my/ my neighbor's machine, but I took some afterwords. I would have been fun to show you the things we found inside the machine :)

In the future here will be more these kind on tips, repairing households items saves them from being dumped on the landfills. And it saves consumers money.

I wish you all happy Christmas time!


Kirja jakoon ja roskapostia - Junk mail

Olen saanut huiman määrän uusia lukijoita, ja arvonnan piti olla aikoja sitten. Yllättävä, ihana elämänmuutos on pitänyt kiireisenä, eli asunnon myynti ja muutto. Tämän vuoksi arvonta on jäänyt tekemättä ja palkintoihin varatut materiaalit odottavat edelleen pussissa  tekijäänsä. Joten tehdäänpä arvonta sitten näin: laitan tämän kutakuinkin käyttämättömän kirjani jakoon, jos siitä olisi jollekin iloa. 

Osallistuminen arvontaan: jätä kommentti alla tuohon alle, arvonta päättyy 9.12.2012 klo 24 ja arvon voittajan seuraavana päivänä. Anonyymit kommentoijat keksikää joku nimimerkki itsellenne josta teidät tunnistaa. Onnea arvontaan! Voittajan tulee ilmoittaa sähköpostiosoitteensa viikon sisällä  kiertoidean sähköpostiin, se löytyy löytyy @ -sivulta.

Hieno, inspiroiva kirja, mutta itselleni tarpeeton. Kirjassa neuvotaan seikkaperäisesti sukkahousu- ja paperimassahahmojen tekoa. 


Tässä kirja:





Olen poistanut kommenteista sanavahvistuksen ja niitä onkin tullut aiempaa enemmän, kiitosta vaan:) Mutta voi jösses tuota roskapostin määrää, sitä tulee joka päivä mutta viestit ovat yleensä anonyymejä eli ne on kyllä helppo tunnistaa. Joissakin blogeissa kommentin voi jättää vain rekisteröitynyt henkilö, ja mietin tuon toiminnon käyttöön ottamista jos roskaposti lisääntyy tästä.

I have got many new readers and I have promised a giveaway long ago. But I have again being busy and I haven't had time to make the price, so this time it will be a Finnish book.

I have got so many comments since I have taken CAPTCHA off my blog comments, thank you :) I have also received a lot of spam, daily. 

Hengailua - Hanging around


Sisustusta uudessa kodissa: kolmen euron kirppislöytö näytti paremmalta seinällä ja tälläkin tavalla voi ripustaa tekstiilin :) 

For our new home: this tablecloth was a real bargain: 3e and the fabric is Finnish Marimekko, as you might already know. Another way to hang a textile and it looked much better hanging on the wall :)

Tervetuloa uudet lukijat! Welcome new readers!



Hyllykori astiakaappiin - Kitchen cupboard



kiertoidea


Ärsyttävätkö rasioiden kannet, pillit ja muu pieni sälä jotka putoilevat astiakaapissa kuivausritilöiden rakojen läpi? Nappasin kaveriltani tämän idean: hyllynaluskorin avulla sain lisää tilaa kaappiin  ja nyt nuo tavarat pysyvät somasti paikoillaan. Korin kiinnitystä kokeilin eri tavoin, ja nyt se on kiinni kahdella nippusiteellä tuolta takareunasta. 

Joskus mietin sitä, miten ihmeessä pärjäsimme aikaa ennen nippusiteitä, ne ovat ainakin meikäläisen taloudessa vakionippeleitä erilaisten kiinnitysongelmien ratkaisuun.  Niitä pitää olla aina varastossa, tietenkin vielä eri kokoisina!

Solving an annoying tiny problem: a basket under kitchen cupboard, fastened with two cable ties. This is an easy way to create more space, and covers, straws and all the little stuff are in a good order. 

These kind of kitchen cupboard shelves are very typical in Finland, I guess we have them in every single kitchen. They are placed  above the sink and they are so handy, allowing dishes to dry themselves. Another thing I love, are those cable ties. I couldn't live without them!

Yöpöytä allaskaapiksi - Bedside table to sink cabinet



IKEA Hackers

Yöpöydästä kaappi pesualtaan alle, näppärää! Rautakaupasta uutena ostetulle allaskaapille tulee helposti hintaa, mutta kirppiksiltä löytyy yksittäisiä yöpöytiä melko halvalla. Tällainen tarvittaisiin meillekin  :)

A bedside table in a new way -  a sink cabinet, clever! These can be found secondhand on flea markets for reasonable prices. This is something we need :)



Ilmaisia vintagekuvia 3 - Free vintage images 3



Image: Free Vintage Digital Stamps


Täältä löytyy paljon ilmaisia vintagekuvia!Kuvia myös aikaisemmissa postauksissa, näissä:

Reusable Art   &    Just Something I Made
(sivut löytyvät googlaamalla, olen joutunut poistamaan kaikki salaamattomat linkit blogista)

Lots of free vintage images! Images also on my previous posts by clicking the links.


Hyvää viikonloppua! Have a nice weekend!




Pieni origamikirja - Tiny origami book



Toivottelen kaikille hyvää viikonloppua kaikille tämän pienen videon myötä. Rakastan kaikkea japanilaiseen kulttuuriin liittyvää ja origami on tietty yksi näistä asioista. Videota katsellessa en voi kuin ihmetellä miten jonkun mieleen  voi tulla idea kirjasta, joka on tehty yhdestä paperista. Lopullisessa kirjassa kannet ja sivut on taiteltu niin, että ne ovat eri väriä. Nukkekoteja harrastaville kirja on varmaan tuttu, tämä pieni kirja voisi olla myös aika metka koru, korviin tai kaulaan. 

By this video I wish you all happy weekend. I love Japanese culture and of course origami is on of those things. it is amazing, how somebody has created a book out of one sheet of paper. I think this is familiar to dollhouse makers, this could also be  used as jewelry, fun earrings or a necklace.









Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...