Pages

Vesileima kuviin ja annetaan kahvipusseja - Watermarks

Sain vinkin facebookissa olevista kuormalavaideoista ja käväisin katsastamassa ne. Hyviä ideoita, tosi monet niistä löytyvät myös tuolta Pinterest-sivultani. Minua kiinnosti se, mistä kuvat ovat peräisin, koska etsiskelen koko ajan hyviä kierrätysblogeja ja uusia ideoita. Kuviin ei oltu laitettu lähdeviitteitä, mutta linkki josta kuvat oli otettu löytyi, siispä sinne. Tältäkään facebook-sivulta ei löytynyt  kuvien alkuperäistä lähdettä, ei yhdellekään. Ärsyttää tällainen kuvien kopiointi, toivoisin että sivujen pitäjät viitsisivät nähdä sen verran vaivaa että antaisivat tunnustusta tekijöille ja idean keksijälle. Yksi kuvista oli jotenkin tuttu,  mietin missä olin nähnyt sen.... 

Öh, omassa blogissani, kun hetken olin muistellut asiaa. Ensimmäinen kuva on facebookista tuolta ko. sivulta, toinen se blogissani esillä oleva. Nyt pikku tehtävä: bongaa kuvasta eroavaisuus!

Picture: The Micro Gardener



Veggie patch in a pallet garden | The Micro Gardener www.themicrogardener.com

Kuva on ollut ilmeisesti ensin ollut esillä facebookissa ja sitten vasta blogissa, eli tässä tapauksessa kukaan ei ole luvattomasti poistanut logoa. Mutta tässä on hyvä esimerkki siitä, miksi tuo logo kannattaisi laittaa kuviin, jotta lähde löytyy. Alkuperäisessä blogissa on nimittäin huiman kekseliäitä ideoita kuormalavaviljelyyn!

Aikaisemmassa postauksessa kirjoittelin tuosta logon laittamisesta nimeen, olen itse alkanut käyttää sitä, koska kuvani leviävät netissä. Aikaisemmin laittelin logon joka kuvaan erikseen GIMP:n avulla, mutta helpommallakin pääsee. Latasin netistä ohjelman, Batch Photo Watermarker, jonka avulla logon saa moneen kuvaan samalla kertaa. Logon paikkaa ei voi valitettavasti vaihtaa, mutta ajattelin että ne muutamat kuvat, joissa paikaa pitää vaihtaa, voi sitten käsitellä erikseen.

Kokeiluversio on ilmainen ja sillä saa kokeilla 50 kuvaa, sen jälkeen hinta on USD 29,50 Mikään ekspertti en ole tuon ohjelman suhteen, joten hyviä vinkkejä ja neuvoja otetaan vastaan jos jollakin löytyy :) 

Tässä esimerkki vanhasta kuvasta, johon laitoin tuolla ohjelmalla logoni. Tuo on vain kokeiluversio, joten teksti on aika ripellystä, hyvä että siitä saa selvää. Mutta helppoa oli kuin heinänteko! Googlaamalla watermark näitä tämän tyyppisiä ohjelmia löytyy useita.




Olen luvannut arvonnan jo kaun sitten, mutta elämä iloisine yllätyksineen pitää kiireisenä (ja välillä myös  niinä vähemmän iloisine yllätyksineen, kuten keväinen äkillinen putkiremppa). Meillä on ehkä yllättäen muutto edessä. APUA! Emme todennäköisesti muuta kuin seinänaapuriin, mutta voi tätä kierrättäjän tavaramäärää, ahdistus iskee ja sen vuoksi heräsin viime yönä klo 4 valvoen pari tuntia. Asunto pitää saada ehkä aika lyhyellä aikataululla siivon näköiseksi, että kehtaa  pyytää kiinteistövälittäjää ottamaan valokuvia. Mutta bloggaaminen on hyvä henkireikä kiireen keskellä, esimerkiksi klo 4 yöllä kun ei saa unta :) 





I found some nice pallet ideas on facebook, but no links back to the origin. I follow  the link to the page, where the pictures were copyed. Still no links. One of the pictures looked familiar to me and i wondered where I have seen it. Eh, I have seen it on my blog :) I have written a post about logos, and this is a good example why to add a logo on your images. 

I constantly look for new blogs and ideas, and when I find one, I prefer giving credit to it. In this case this blog, The Micro Gardener has a lot of ideas how to repurpose pallets for gardening. How can we find the original blog if there are no links?

I have started add logos on my pictures, because they are spreading around in the net. I used to make it with GIMP, but it took too much time, so now I'm using Batch Photo Watermarker. This is an easy way to place a watermark on multiple images at he same time. There is a 50-photo free trial, the the price is USD 29, 50.  In the last picture can be seen what it looks like. It's  one of the first ones I made, so you can barely read the text :) But it was easy as a pie!

Last night I woke up at 4 am, we might will be moving to another flat very soon, and all this causes a lot of stress. Help! I will keep on blogging (like at 4 am ...:) ), but won't have time for making crafts.  





11 comments:

Heidipiste said...

Pari päivää sitten huomasin, että Picasa laittaa vesileiman kuviin, jos niin haluaa. En nyt tietenkään ole kotikoneella, enkä ulkoa muista mistä sen saa, mutta ei se vaikea ollut. Jos siis käyttää picasaa, se olisi yksi hyvä keino leimata kuvansa, ehkä?

Nonna said...

Minäkin olen miettinyt tuota vesileiman laittamista kuviini, mutta toistaiseksi minkään uuden ohjelman opettelu ei ole innostunut. Jospas tutkailisin tuota Picasaa...

Sesse said...

Mulla oli lapsena tollanen saman näköinen leikki-silitysrauta :)

Marita said...

Minun piti myös sanoa, että käytän itse Picasaa, jonka saa ilmaiseksi. Siinä ohjelma ehdottaa vesileiman laittoa ainakin silloin, kun vien sen työpöylälle, josta liitän sen blogiin.
Alkuun vein Picasasta suoraan bloggeriin, mutta yhdessä vaiheessa se alkoi oikuttelemaan, joten siirryin viemään sen kiertoteitse.
Siinä teksti tulee siististi kuvan alareunaan. Sen lisäksi lisään vielä blogini nimen kuviin.
En ole nähnyt aiemmin tätä kierrätysideaasi, mutta ihan loistava idea.

Lea/kiertoidea said...

Hei, tosi paljon kiitoksia Picasa-vinkeistä! Kyllä nämä kuvat menevät tuonne Picasaan, mutta en ole käyttänyt sitä muokkaamiseen, vaan teen sen omalla koneellani. Pitää katsastaa kun se kerran on ilmainen.

Kiitos ideakehuista, tuo on kätevä ovistoppari ja kahvakin on valmiina :)

Sesse: Aika liikuttavaa :)

Anonymous said...

Kahvipusseista.. itse kerään töissä niitä ja vien oman kaupungin Martoille; ottavat mieluusti vastaan.. ainakin täälä Oulussa.

Lea/kiertoidea said...

Kiitos, laitetaan tämä tieto korvan taa.

Saariston kasvatti said...

Jassoo, tämähän blogi pitää kahlata alusta loppuun! :) Hieno idea, varsinkin jos tekijät tulevat oikeasti esille!!!

Lea/kiertoidea said...

Kiitos:) Kyllä ne tulevat, kahlaa vaan. Enkä käytä muiden kuvia ilman lupaa.

Jokke said...

Minä huomasin sattumalta että ilmainen kuvankäsittelyohjelma IrfanView antaa myös mahdollisuuden vesileimaan joukkomuunoksessa (batch conversion), tosin aika piilossa lisäasetuksissa.

Lea/kiertoidea said...

Kiitos Jokke, katsastetaan tuokin kun ehditään, eipä olekaan entuudestaan tuttu. Aivokapasiteetti on kyllä aika nollilla tällä hetkellä kiireen takia, mutta kunhan tämä elämä rauhoittuu, jaksan paremmin paneutua näihin juttuihin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...