Pages

24 Sep 2012

Käärmessss - Ssssnake



Käärme-käsinukke. Tämä syntyi kuusi vuotta sitten, kun useana peräkkäisenä aamuna 2-vuotias makasi eteisen lattialla huutaen täyttä kurkkua kun piti pukea päälle ja lähteä tarhaan. Itkien, kiemurrellen ja potkien niin, että vaatteiden pukeminen oli aivan toivotonta ja huuto oli kovaa: Mmmä en hhhaluuuu vaatteita! EN!EN!EN! EI!

Mikään ei auttanut, ei lahjonta, suostuttelu, kiristys eikä uhkailu. Väsyneenä jatkuvaan taisteluun leikkasin yhtenä iltana pieneksi jääneet sukkahousut poikki ja ompelin toiseen puolikkaaseen napit silmiksi. 


Laitetaanko sukka seuraavaksi?
Would you like to put on your sock?

Käärme tuli apuun pukemisessa ja ihme tapahtui. Vaatteet menivät päälle naurussa suin, kun käärme teki hassuja temppuja eikä välillä löytänytkään lapasta, vaikka se olikin ihan vieressä, hihii!

Käärme on ollut pitkään mukana leikeissä kuten kulahtaneesta ulkomuodosta näkyy. Muuton takia käyn tavaroitani läpi, kaikkea tavaraa en vain voi viedä mukaan uuteen asuntoon. Tämä käärme päätyi tänään roskiin (no napit talteen, tietty), mutta muisto siitä ja tuosta elämänvaiheesta jää nyt sitten tänne :)

Blogiin on taas tullut uusia lukijoita, kivaa! Tervetuloa mukaan!

This puppet snake was made six years ago when my daugter was two years. In the busy mornings when  trying to dress her, she was kicking and screaming: I dddon't want any clothes, Nnno! Nnno!

It was no use to trying to persuade her. One evening I cut off the legs from her tights and sew two buttons for eyes. The snake was a good helper when putting clothes on and she has also played with the puppet a lot. Now it is time to throw it away (of course I salvaged the buttons), but  the memory is staying here :)

8 comments:

Henni said...

Hupippu keksintö. Pienet leikkisät asiat ne voi auttaa lapsen kanssa elävän arkea. Meillä hampaiden pesu on ollut hankalaa ja siihen on sitten kehitetty, jos jonkilaisia tarinoita ja leikkejä avuksi. Isompi ei tarvitse enää houkutuksia hampaiden pesuun, mutta pienemmällä on nyt useimmiten autopesula suussa.

Tsemppiä muuttopuhiin!

miolann said...

Huumorilla asiat sujuvat niin lasten kuin aikuistenkin kanssa :) Ihana käärme-apulainen!

Zepa said...

Menee muutama vuosi niin sama tyyppi huutaa: "MUL EI OO MITÄÄN PÄÄLLEPANTAVAA! MUN PITÄÄ SAADA VAATTEITA! ALASTIKO MUN PITÄIS MUKA KULKEE??!"

Purnauskis said...

Mahtava tarina!

Lea - kiertoidea said...

Kiitän kommenteista, ja Zepalle kiitos extra-nauruista.Tosin kun tuo tilanne jonain päivänä tulee eteen, se ei todennäköisesti naurata :)

Johanna G. said...

Ihan mahtava idea, täytyykin ottaa vanhoja parittomia sukkia käyttöön - muutekin super hieno blogi ja kirjoitustyylikin kohdillaan. Ilolla jään seurailemaan. :-)

Velma said...

Ihana! Tästä lähtee ihan varmasti nyt joku versio toteutukseen asti. Harmi, että kerkisin jo tuhota aika paljon sukkia muita tulevia virityksiä varten....

Huomasitko muuten, että tämän syksyn kirjauutuuksissa oli tälläinen teos: http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/farkkujen-uusi-elama-50-kiinnostavaa-ideaa/ Tulit heti mieleen siitä. :)

Lea - kiertoidea said...

:) En ole huomannut tuota kirjaa, täytyy katsastaa heti kun näkyy kirjakaupassa!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...