Pages

Marmorointia 2 - Marbling 2

marbling
kiertoidea





Tässä siis lisää edelliseen marmorointipostaukseen. Tuossa  kuvassa näkyvän kirjan kannet olen marmoroinut itse ja  kirjan olen sitten koonnut japanilaisella kirjansidonnalla. Jos marmorointi on ihan uuutta, sen tekemistä voi vilkaista tässä videossa.


Helppo ohje marmoroinnin tekemiseen löytyy vaikka täältä Kierrätyskeskuksen sivultaMarmoroinnin tekemiseen ison oppilasryhmän kanssa työskentelyyn löytyy vinkkejä Punomosta

Pohjana  askarteluväreille, kankaanpaino- tai silkkimaalausväreille on käytetty tapettiliisteriä tai perunajauhoista tehtyä liisteriä. Olen kokeillut muutaman kerran partavaahdon päälle marmorointia, helppoa hommaa ja tuoksu on taatusti ihana :) Muut marmorointityöni ovat jossakin varaston uumenissa, joten niistä ei nyt valitettavasti ole kuvia.

Periaatteena on siis se, että veden päälle voi tehdä ei-vesiliukoisilla maaleilla, puolestaan vesiliukoiset maalit tarvitsevat tuon liisteria tms.

Saatavana on myös erityisiä marmorointivärejä, mutta kotioloissa ihan tavalliset värit käyvät hyvin. Marmorointiväreistä tulee kauniita, herkkiä kuvioita, mutta itse ajattelen niin, että on mukava käyttää  värien loppuja hyödyksi ja saada aikaan jotain kaunista. Muutama isompi väripurkki on hyvä olla, värejä nimittäin kuluu yllättävän paljon.



The notebook in the picture is made by me, I also made the marbling for the cover. The last time I have done paper marbling I used shaving foam instead of wallpaper paste. Easy & smells great :) If you aren't familiar with this technique, you can check this video first.

No comments:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...