Pages

Amigurumi


Where is the Wonderland? - Amigurumi
Licenza Creative Commons

Airalin blogiin ovat kokoontuneet nämä hassut  amigurumit, jotka on virkattu pääsiäsimunien yllätyslelujen kuorien päälle. Tässä on hauska tapa kierrättää näitä kuoria, joita ainakin meillä on  kerääntynyt niin paljon, että osa on pitänyt  heittää roskiin. Näitä otuksia olisi hauska antaa pikku lahjoina, sisälle voisi vielä piilottaa  pikku yllätyksen.

Blogissa olevassa ohjeessa enlannin- ja italiankielinen ohje ovat samassa. Ohjeesta on myös printattava PDF, siitä sekä värillinen että mustavalkoinen versio. 

Eilen pidimme kaverini kanssa kahdestaan täällä Keravalla pienen pop-up -kirpputorin. Päivän saldo meille kahdelle oli yhteensä kokonaista 27e, mutta ohi kulkeneiden ihmisten ilo oli paljon suurempi anti kuin tuo rahallinen summa. Kirpputori yllättävässä paikassa houkutteli katselijoita ja kirpputorit ovat sellaisia hyvän tuulen tapahtumia, joissa pelkkä katselemisen ilo on parasta antia. 

Meillä oli lisäksi myös lelupöytä, josta lapset saivat ottaa leluja ilmaiseksi. Oli niin ihana nähdä lasten ja aikuisten ilmeet, sitä iloa ja hämmästystä kun jotakin sai kerrankin ilmaiseksi! Ensi kerralla ajattelin laittaa myös kierrätysmateriaalien keräyspisteen: itse voisin kerätä kahvipusseja ja vaikka Äiti Teresa- peittojen tekijöille lankoja. Tuntuu, että kaikilla on ylimääräistä tavaraa ja halua kierrättää kyllä olisi, mutta se vaatii  aina oman vaivansa. Intohimoisena kierrättäjänä toivoisin kierrättyksen olevan mahdollisimman helppoa ja tällä tavalla voisin omalta osaltani helpottaa sitä. Toisen romu on toisen kierrätysmateriaali!

Leppoisaa  lämmintä, aurinkoista sunnuntaipäivää!

These happy amigurumi creatures are having a meeting on airali's blog. The amigurumis have been crocheted on surprise egg toy covers, this is a fun way to recycled those things. In the same tutorial  is an English and  Italian version.

This Sunday the weather here in Finland  is warm and sunny, I wish you have too!

6 comments:

Susanna said...

Onpas tosi hauska tapa käyttää munapallerot hyödyksi. Meillä kun kerättiin pääsisäisenä Barbapapa-hahmoja, tuli Kindereitä syötyä viitisenkymmentä kappaletta. En millään raaskinut heittää noita koteloita roskiin, vaikken niille mitään käyttöä osannutkaan ajatella. Jos joku tarvitsee, täältä voi kysellä!

airali said...

Thank you! greetings from Italy

Lea/kiertoidea said...

Susanna: Tosi hyvä idea saada nuo muovikuoret käytetyksi. Vanhan idean mukaan olen tehnyt näistä rytmimunia ja helistimiä, nyt se kiintiö on jo täynnä. Eikä näiden amigurumien täyttämiseen tarvitse hankkia vanua! Mulla alkaa näitä tyyppejä katsellessa taas mielikuvitus laukkaamaan: kuulen aivan selvästi niiden laulavan kuorossa :)

airali: Thank you for letting us use your pictures, I love your little creatures!!! When I look at this pictures I definitely can hear them singing:)

Dasha said...

Супер!!! Такая красота!!!
Hienoa! Tällainen kauneus! Muista tehdä lapsilleen. Kiitos idea

Lea/kiertoidea said...

Cpacibo, Dasha :)

koruilija said...

Ihana idea! Nyt voin huoletta syödä suklaamunani, koska tätä ohjetta käytän - kiitos <3

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...