Pages

Kirjansidontaa - Bookbinding

 kiertoidea


Tämä on aivan ihka ensimmäinen kirjansidontatyö jonka olen tehnyt ja olen käyttänyt siihen erilaisia kierrätysmateriaaleja. Eli kansissa käytetty kangas on vaarinkalsareista, samoin napit. Etu- ja takakansissa ovat vanhojen epäonnistuneiden piirustusten ruskeaa, uusiopaperin näköistä piirustuspaperia.Paperit sisällä ovat tavallista kopiopaperia, tyyliiin olisi kyllä sopinut paremmin joku rouheampi papru. Langatkin olivat muistaakseni jostain kudontatyöstä saatu ja nauha vanhaa varastoa.









Kannen pahvit ovat peräisin aikansa eläneistä  ja ilmaisista kansioista. Rumat kansiot olivat tarjolla ilmaiseksi Fidassa ja hiffasin että niistä voisi saada hyvää tukevaa pahvia kirjansidontakurssille. Irroitin askarteluveitsella kansioista muovit ja sisällä oli käyttökelpoista, vahvaa pahvia. 

Kirjan tekeminen oli kivaa ja olin tyytyväinen että sain käytettyä siinä niin paljon kierrätysmateriaaleja. Nyt minulla on vain yksi ongelma: en raaski käyttää kirjaani, heh. No, tuohan se iloa tuolla kirjahyllyssä muidenkin aarteitteni joukossa, joita vain välillä katselen katselemisen ilosta,  pitänee tehdä lisää kirjoja ihan oikeasti käyttöön :)



This is my first book that I have ever done and  I used a lot of different recycled materials. The book is covered by material gotten from old granpa undergarment and the buttons also. The papers on the front and back cover are from my old drawings, inside there is just plain copy paper.

The cardboards are from old folders that I got for free from Fida fleamarket. I just cut the ugly covering off and underneath there was clean and strong cardboard. I enjoyed making that book and I was happy, that I could use a lot of recycled materials for it.

4 comments:

unisukka said...

En voi muuta sanoa kuin IHANA! Ja mahtavaa kierrätystä.

Lea/kiertoidea said...

Voi kiitos! Kirjan teko oli kivaa puuhaa ja etenkin se, että siinä pystyi käyttämään uusiomatskuja. Kiva kun jätit kommentin :)

Anonymous said...

Tämä blogi pääseekin heti kirjanmerkkeihin, pakko tutkia ajan kanssa uudelleen. Keksisitkö käyttöä vhs-kasettien nauhoille, oli ihan pakko jemmata nauhat vielä talteen, vaikka kasetit muuten heitinkin pois. :)
t. kierrätysintoinen hamsteri

Lea/kiertoidea said...

Kiva kuulla ja mukava että olet löytänyt tänne:)Olen nähnyt kasettinauhasta virkattuja juttuja esim. kasseja, rintakoruja. Joku on käyttänyt sitä lahjananauhana. Mulla on vain sellainen muistikuva, että tuo nauha kestää hieman huonosti kulutusta. Käsilaukku ja rintakoru jotka olen nähnyt joskus (jossakin...) olivat tosi kauniita.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...